Tilda oli istunut bussin kyydissä monta tuntia. Jossain vaiheessa väsymys oli voittanut ja hänen silmänsä olivat painuneet kiinni. Hän oli havahtunut vasta kuljettajan kuuluttaessa päätepysäkkiä. Tilda oli päätynyt kaupunkiin nimeltä Bridgeport, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan siitä kuinka kaukana kotoa hän oli ja vielä vähemmän siitä, mihin suuntaan hänen nyt pitäisi lähteä. 



 
Kaupungin kartta oli näyttänyt aivan vieraalta, eikä tähän aikaan yöstä kulkenut enää bussejakaan joiden kyydissä olisi voinut nukkua turvallisesti aamuun asti. Tildasta tuntui ettei hänen päässään liikkunut yhtäkään ajatusta. Häntä väsytti todella ja viileä yöilma sai hänet tärisemään kylmästä. Hän toivoi että joku vain tulisi ja tarjoaisi hänelle yöpymispaikkaa, olkoot se sitten vaikka järjestön pomo, mutta tämä leikki alkoi jo kyllästyttää todella!




 
 
Tilda pelästyi jo omia ajatuksiaan. Hän oli päässyt karkumatkallaan jo näin pitkälle. Hänen edessään häämötti iso kaupunki, josta häntä ei ihan noin vain löydettäisi. Nyt oli vain koottava itsensä. Näin suuresta kaupungista löytyisi varmasti useampikin yöpymispaikka, jos ei ihan viiden tähden hotellia alkaisi vaatimaan. 



 
Tilda lähti kävelemään päämäärättömästi eteenpäin. Kaupungin keskustassa varmasti riittäisi ihmisiä ja elämää tähänkin aikaan yöstä, mutta koskaan ei voinut tietää kenellä oli pahat mielessä. Niinpä Tilda päätti kokeilla onneaan hieman syrjemmässä. Tuskin kaupungin laitamilta sen parempaa seuraa löytyisi, mutta ehkä pitäisi vain vältellä jokaikistä vastaantulijaa varmuuden vuoksi. 



 
 Hetken käveltyään Tilda lähestyi siltaa, jonka takaa kuului meren kohina. Rakennukset alkoivat muuttua ränsistyneemmän näköisiksi ja ainoa elämästä kertova merkki oli keltaista vilkuttava liikennevalo. Tilda tunsi sydämensä hakkaavan jännityksestä. Sataman luota voisi löytyä tyhjillään olevia rakennuksia tai sitten siellä majailisi kaupungin pahimmat rikolliset, jotka varmasti riemastuisivat nähdessään yksinäisen teinitytön...

 


 
Tilda päätti jatkaa eteenpäin nähdessään edessään jo lupaavan näköisiä vanhoja rakennustyömaita. Tildan päässä tuntui huutavan sata ääntä yhtäaikaa kehottaen häntä pakenemaan ja menemään takaisin kotiinsa, mutta hän jatkoi matkaansa taistellen jokaisen askeleen kanssa. Oli näytettävä varmalta ja voimakkaalta, ehkä sitten roistot pysyisivät poissa hänen tieltään! Tai ainakin ylikierroksilla käyvän mielikuvituksen uhkakuvat...



 
Onneksi näinkin syrjäisellä alueella oli jonkin verran liikennettä. Auton äänen kuullessaan Tilda pelästyi aina pahanpäiväisesti, mutta auton ajettua ohitse hänet valtasi helpotus. Kukaan ei uskaltaisi näinkin vilkkaan tien varressa tehdä hänelle mitään pahaa. Ainakin Tilda yritti uskotella niin itselleen.



 
Yö alkoi olla pimeimmillään kun Tilda pääsi rantaan asti. Kaikki hänen näkemänsä autiot talot olivat olleet tarkasti aidattuja ja lukittuja. Talot olivat olleet selvästi omillaan jo kauan, mutta ilmeisesti kaupungin kodittomia ei haluttu sotkemaan omalle tontille. 




 
Tilda veti syvään henkeä ja tunsi nenässään kylmänkostean meri-ilman. Meri näytti todella kauniilta tähtitaivaan alla, mutta Tilda ikävöi kovasti kotikaupunkinsa suovedellä täytettyä tekojärveä ja joesta nousevaa usvaa. Ja perhettään... 




 
Tilda jatkoi reippaasti matkaa nähdessään vähän matkan päässä rannalla olevat varastohallit. Niissä ei ollut aitoja ympärillä kuin parilla sivulla, joten enää tarvitsisi päästä ovesta sisään. 



 
Ovea ei tarvinnut kauaa nykiä, kun ruosteiset lukot antoivat periksi ja ovi nousi kolisten ylös. Tilda pelästyi ääntä, joka kaikui kauan yössä, mutta varmistuttuaan ettei missään näkynyt liikettä, hän astui varovasti sisään. 



 
Halli näytti olevan täynnä pölyn peittämää tavaraa, jota kukaan ei ollut hetkeen kaivannut. Tilda oli todella iloinen löydettyään itselle turvapaikan, mutta hän ei voinut olla irvistämättä epäsiisteydelle. Hän oli koko elämänsä elänyt isossa talossa hieman siivoushullun äitinsä kanssa, joten halli ei oikein tuntunut kodikkaalta ainakaan  ensisilmäyksellä. 



 
Lopulta väsymys alkoi painaa Tildaa niin paljon, että hänelle kelpasi nurkasta löytynyt vanha sohva. Parempi sekin kuin kylmä betonilattia. Sitä paitsi nyt Tilda pystyi ensimmäisen kerran kodista lähdettyään hengähtämään. Enää ei tarvinnut paeta, täältä häntä ei ihan varmasti tultaisi etsimään. Tilda mietti olikohan muu perhe löytänyt itselleen turvallisen pakopaikan. Hänellä oli niin kova ikävä siskoaan ja tämän tyhmiä juoruja, sekä ärsyttäviä pikkuveljiään. Oli vaikeaa ymmärtää miksi joku oli halunnut pilata heidän onnensa ja erottaa perheenjäsenet toisistaan ja vain sen takia että heidän esiäitinsä oli tullut vuosikymmeniä sitten tälle planeetalle. Olisi pysynyt omalla planeetallaan, niin nyt ei tarvitsisi istua hiirensyömällä sohvalla ypöyksin peläten itsensä ja perheensä puolesta!



 
Kauan Tilda ei jaksanut murehtia asioita joille hän ei voinut mitään, kun hänen silmäluomensa painuivat kiinni. Hän oli niin uuvuksissa, ettei edes selkään sohvasta painuvat vieterit ja hallissa leijuva homeen haju pitäneet häntä hereillä. 



 
Usean tunnin kuluttua Tilda heräsi voimakkaaseen ääneen hieroen silmiään, jotka tuntuivat olevan täynnä pölyä. Hänellä ei ollut mitään tietoa kuinka kauan hän oli nukkunut ja oma aikansa meni senkin muisteluun, miten hän oli päätynyt tänne. 




 
Tildan muisti palaili pikkuhiljaa ja paniikki valtasi hänet, kun hän muisti mistä hänet herrättänyt ääni oli tuttu. Ovi oli rämissyt samalla tavalla, kun hän itse oli murtautunut halliin sisään. 



 
Tilda ponkaisi sohvalta pystyyn kuin raketti. Joku oli avannut oven ja löytäisi hänet aivan pian. Hän yritti rauhoitella itseään, että hän voisi aina selittää, ettei ollut täällä pahoissa aikeissa, mutta hänen mieleensä ilmestyi muistikuvia Lawrencesta. Jos sisääntulija oli järjestön väkeä, he eivät paljoa kyselisi, vaan teurastaisivat hänet tähän paikkaan. Tilda mietti vaihtoehtojaan kuullessaan askeleita hallin toisesta päästä. Ottaisiko hän rautatangon aseekseen ja yllättäisi tulijan? Niin varmasti, hän ei ikinä voittaisi ammattitappajaa. Tai mitä jos se olisikin harmiton kulkuri, jonka hän tappaisi itse vahingossa? 




 
 
Tilda katsoi parhaaksi livahtaa sohvan taakse piiloon. Jos tulija olisi vain joku, joka pitää majaa hallissa, Tilda voisi hiippailla pois hänen nukahdettuaan. Jos järjestö olisi löytänyt hänet - no, sohvan takana olisi aikaa laatia suunnitelma, tai vaikka kaivaa tunneli ulos, kunhan järjestön väki aloittaisi paikan kääntämisen hallin etuosasta. 



 
Tilda jähmettyi sohvan takana aivan paikoilleen kuullessaan askelten pysähtyvän vähän matkan päähän.
-Huhuu, oletko vielä täällä?, miehen ääni kaikui hallin seinissä.
-Tule esiin vain, en minä aio tehdä sinulle mitään pahaa!
Tilda kuuli veren kohinan korvissaan ja hän mietti vaihtoehtojaan saamatta mitään järkeä ajatuksiinsa. Hän voisi ryömiä kauemmas laatikoiden taakse piiloon tai hyökätä raivopäisesti miehen kimppuun. Tilanne tuntui niin epätodelliselta - vasta pari päivää sitten hän oli jutellut koulussa ystävien kanssa tanssiaisista ja miettinyt mitä hakee kaupasta evääksi illan balettiharjoituksiin. Tämänhetkinen tilanne muistutti lähinnä kauhuelokuvaa, joita hän ei ollut ikinä uskaltanut edes katsoa, puhumattakaan siitä että hän oli itse sellaisessa juuri nyt! 


 
Sohvan takaa alkoi kuulua hiljaista nyyhkytystä. Tilda oli väsynyt ja sekaisin, hän ei vain jaksanut enää koko tilannetta. Hän yritti pidätellä kyyneleitä, mutta kuullessaan miehen nousevan sohvalle hän antoi kyynelten virrata, millään ei ollut enää mitään väliä. 



 
Mies kyykistyi Tildan viereen tytön painaessa päänsä yhä syvemmälle käsiinsä ja odottaen mitä tapahtuu. 
-Hei, ota ihan rauhassa, ei ollut tarkoitus pelästyttää, mies sanoi pahoitellen ja tarttui Tildaa kädestä.
-Olin yöllä matkalla kotiin ja näin eksyneen näköisen tytön tulevan tänne, tulin vain tarkistamaan oletko kunnossa, hän lisäsi rauhoitellen. 



 
Ystävälliset sanat helpottivat kummasti Tildan oloa. Hän nosti varovasti päätään ja katsoi tulijaa. Mies esitteli itsensä Noeliksi ja jäi odottamaan Tildan kertovan nimensä. Tilda istui jännittyneenä ja mietti, uskaltaisiko kertoa miehelle nimensä vai varmisteliko hän vain olevansa oikean alienin perässä. 
-Tilda..., hän kuiskasi lopulta pitäen katseen maassa. 



 
Noel näki, että Tilda pelkäsi vieläkin. Hän ihmetteli mitä niin kamalaa noin nuori tyttö on joutunut kokemaan yöpyäkseen tällaisessa paikassa ja ollakseen kauhuissaan nähdessään toisen ihmisen. 
-Tämä ei ole kovin mukava paikka yöpyä. Jos haluat, voit tulla luokseni käymään, minulla on siellä yksi ylimääräinen huone jossa saisit nukkua rauhassa väsymyksesi pois, Noel ehdotti mahdollisimman rauhallisella äänellä välttäen nopeita liikkeitä, kuin puhuen aralle linnunpoikaselle joka saattaisi nousta siivilleen hetkenä minä hyvänsä ja lentää pois. 

 


 
Noel nousi hitaasti seisomaan ja ojensi kätensä osoittaen, että valinta oli Tildan. Tilda yritti koota ajatuksensa Noelin odottaessa kärsivällisesti. Tilda ei todellakaan haluaisi jäädä tänne yksinään toiseksi yöksi, eikä hänellä ollut muutakaan paikkaa minne mennä, mutta voiko tuohon tuntemattomaan luottaa? Kävelisikö Tilda suoraan ansaan vai oliko tämä sittenkin hänen pelastuksensa? 




 
Viimein Tilda oli tarttunut vapisevin käsin Noelin käteen. Jos mies haluaisi hänet mukaansa, hän olisi seuraavaksi raahannut hänet väkisin hallista ulos, mutta jos hänellä oli oikeasti tarjota yösija, Tilda ei halunnut menettää tilaisuutta. 




 
Aamuilma tuntui raikkaalta ja pilvien takaa kurkisteleva aurinko häikäisi Tildan silmiä, kun hän tuli hämärästä hallista ulos Noelin perässä. Tilda alkoi rentoutua pikkuhiljaa kun hän ei tuntenut itseään enää nurkkaan ajetuksi. Oikeastaan ihan mukavaa tavata ihminen, joka haluaa auttaa tuntematonta neitoa pulassa!



 
He kävelivät tietä pitkin hiljaisuuden vallitessa. Noel ei uskaltanut sanoa mitään, ettei tyttö pelästyisi ja Tilda oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa. Hän ei voinut olla ajattelematta taas kerran tilannetta kotona nähdessään satama-alueen ränsistyneet autiotalot, jollaisia oli Twinbrookin suo täynnä. Järjestö oli sytyttänyt koko suon tuleen löytääkseen alienit ja koska he eivät sivullisista piittaa, seuraavaksi palo oli varmasti levitetty "vahingossa" kaupunkiin. Tildan isoisä oli kaupunginjohtajana parantanut alienien oloja kaupungissa huomattavasti ja useat alienperheet olivat muuttaneet sinne viimeisten vuosikymmenien aikana. Heillä ei varmasti olleet asiat enää kovin hyvin, mutta ei tainnut olla tavallisillakaan ihmisillä...



 
-Tuossa minä asun, Noel sanoi osoittaen alueen hyväkuntoisimman näköistä taloa ja havahduttaen Tildan ajatuksistaan.
-Olen yrittänyt kunnostaa taloa ja pitää siitä hyvää huolta, vaikkei se olekaan omani, vaan jonkun kauan sitten hylkäämä, kuten alueen muutkin talot.




 
Tilda katsoi ihastellen paikkaa, johon he olivat tulleet. Talo oli hurmaavan näköinen ja villiintyneessä puutarhassa asustelevat pikkulinnut eivät näyttäneet häiriintyvän heidän läsnäolostaan lainkaan. 

 


 
Pihalla oli jopa pieni lampi, jossa sorsat uivat tyytyväisinä ympyrää, ihan kuin vieressä avautuva merinäköala ei olisi ollut jo tarpeeksi! Puutarha toi Tildan mieleen kodin puutarhan. Se oli ollut hänelle lapsesta asti tärkeä. Pensaissa oli ollut ihanaa leikkiä piilosta, maata auringossa nurmikolla tai katsoa lammessa asustavien nuijapäiden kasvua isoiksi sammakoiksi, kunnes ne loikkivat viereiseen jokeen elämään sammakon elämäänsä. 



 
Hetken päästä Tilda oli haukotellut makeasti ja Noel pyysi häntä seuraamaan itseään ylimpään kerrokseen, jossa ylimääräinen makuuhuone sijaitsi. Tilda tunnusteli matkan aikana portaiden sileää puupintaa ja seinän rosoista kiveä. Miten ihanalta tuntuikaan olla taas turvassa, kun pystyi miettimään näin vähäpätöisiä asioita! 

 


 
Viimeiset rappuset kivuttuaan Noel jäi seisomaan rappusten yläpäähän. Hän kertoi yrittäneensä pitää huoneen siistinä, vaikkei se käytössä ollutkaan. Eihän sitä koskaan tiennyt milloin sille tulisi käyttöä!



 
Tilda katsoi ihastellen huonetta. Se oli täynnä mitä kummallisinta tavaraa, vaikkei kukaan asunutkaan siellä. Noel ei vaikuttanut sisustusintoilijalta, mutta huoneessa jokainen pieni esine oli tarkasti omalla paikallaan ja sänkykin oli pedattu kuin sisustuslehden kuvauksia varten. 



 
Tildan vielä ihaillessa huoneen yksityiskohtia Noel lähti takaisin alakertaan toivotellen kauniita unia mennessään. Hän ei halunnut häiritä enempää tyttöparkaa, joka ei varmasti toivonut mitään muuta enemmän kuin hyviä unia pehmeässä sängyssä. 



 
Noel oli arvannut aika hyvin, mutta Tilda ei ihan vielä pystynyt sulkemaan silmiään. Hän päätti kiivetä hetkeksi istumaan ikkunalaudalle rauhoittumaan, koska hänen päässään tuntui pyörivän aivan liikaa ajatuksia, jotka vain seuraisivat häntä uniin saakka. 



 
Nyt Tilda tunsi olevansa turvassa ja nautti tuntemuksesta täysin rinnoin. Hän tunsi, miten huolet ja stressi karisivat pois hänen katsellessa kauas merelle. Noel oli todella mukava huolehtiessaan hänestä, mutta oli parasta silti olla kotiutumatta liikaa. Viimeistään parin päivän kuluttua pitäisi jatkaa matkaa ja keksiä pysyvämpi asuinpaikka, ehkä jopa hankkia töitä, koulunkäynnistä ei ainakaan tulisi enää mitään. 



 
Tilda ei tiennyt edes halusiko hän jäädä tähän kaupunkiin vai jatkaa matkaa vielä kauemmas, mutta sitä ehti miettiä myöhemminkin...



 
Tilda heräsi auringonvalon osuessa hänen silmiinsä. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä kello oli. Oliko hän nukkunut kokonaisen vuorokauden? Tai ehkä useammankin. Toisaalta mitä merkitystä ajalla enää oli, tärkeintä että hän oli ylipäänsä saanut nukkua univelkansa pois. 




 
Tilda nousi sängynreunalle istumaan ja miettimään murisevaa mahaansa. Hän oli viimeksi syönyt bussipysäkin takana olevasta metsästä pari hassua marjaa, eikä hän edes tiennyt kuinka kauan siitä oli. Yöpöydälle oli ilmestynyt kupillinen teetä hänen nukkuessaan, mutta se oli jo jäähtynyt. Siitä ei paljon iloa olisi. 

 


 
Talossa oli varmasti keittiö jossain ja Tilda nousi sängystä lähteäkseen etsimään sitä. Hän kuitenkin pysähtyi peilin eteen ja katsoi huvittuneena itseään. Hiukset olivat sekaisin ja pari päivää vanhat ripsivärit levinneet silmien ympärille niin, että hän näytti pandakarhulta. Vaatetuksessakaan ei ollut kehuttavaa, samaisessa paidassa hän oli juossut kaupungin poikki, lymyillyt roskiksessa ja homeisessa varastossa. No, tämän näköisenä Noel hänet tänne toikin, Tilda ajatteli ja pyyhkäisi luomiltaan suurimmat sutut pois. 




 
Tilda meni portaat alas ja jäi katsomaan näkemäänsä. Huone oli täynnä siveltimiä, maaleja, mallinukkeja ja kankaita. Miten hän ei ollut huomannut tätä kaikkea edellisenä päivänä! 



 
Tilda ei voinut olla hymyilemäti hieman. Huone ei näyttänyt siltä, että Noel istuisi siellä iltaisin ompelemassa kukkamekkoja tai maalaamassa taivaanrantaa. Oikeastaan talossa ei ollut mitään kummallista, Noel ei vain näyttänyt kuuluvan sinne pitsiröyhelöiden ja kukkaistutusten sekaan. 



 
Laskeuduttuaan vielä yhden kerroksen alemmas Tilda löysi ulko-oven, johon koputteli pari kertaa ja astui sisään. Tämä näytti jo vähän enemmän paikalta, jossa Noel voisi asua! Tilda huhuili varovasti Noelia, mutta vastausta ei kuulunut. 




 
Tilda istuutui keittiön pöydän ääreen odottamaan. Ei hän viitsinyt alkaa vieraassa talossa tonkia toisen jääkaappia, vaikka hänestä tuntui, että hän voisi hyvin pian haukata vaikka palasen pöytäliinasta pahimpaan nälkäänsä. Pöydällä oleva teekuppi oli vielä puolillaan kuumaa teetä, joten ei talon omistaja kuitenkaan kaukana voinut olla. 




 
Hetken kuluttua ovi kolahtikin lupaavasti ja Noel asteli keittiöön säikähtäen vaiti pöydässä istuvaa Tildaa. Hän oli arvellut, ettei Tilda nukkuisi enää kovin pitkään ja hakenut vihannesmaalta heille syötävää. 
-Täällä ei tänään ole tämän kummempaa tarjoilua, kun en arvannut saavani vieraita, Noel pahoitteli ja laski lautasellisen salaattia tytön eteen pöydälle. 




 
Tildaa se ei haitannut yhtään! Hän oli erittäin onnellinen siitä, että sai edes jotain syötävää. Johtui se sitten Noelin kasvattamista vihanneksista tai hirveästä nälästä, salaatti maistui taivaalliselta. 



 
Syötyään lautasen tyhjäksi Tilda nousi pöydästä ja kiitti ruoasta ja lepopaikasta. Hän ei viitsinyt jäädä taloon kauemmaksi aikaa Noelin riesaksi, hänellä kun näytti olevan muutenkin tarpeeksi tekemistä talon ja ruoanhankinnan kanssa ilman että hän alkaisi vielä teini-ikäisen holhoojaksikin. 

 

  
Noel mietti hetken ja käveli sitten Tildan luo.
-Oikeastaan... ajattelin että olisi kiva jos jäisit tänne asumaan, hän sanoi ujosti ja haroi hiuksiaan.



 
Tilda jäi tuijottamaan Noelia ja miettimään ehdottiko hän sitä tosissaan. Toisaalta täällä oli ihan mukavaa asua ja jos Noel kerran otti hänet mielellään asumaan taloonsa, niin ehkä olisi järkevää jäädä. Ei hänellä kuitenkaan olisi varaa vuokrata omaa asuntoa ja tuskin alaikäistä edes otettaisiin vuokralaiseksi, eikä hän kovin montaa yötä kestäisi sillan allakaan nukkua, eikä varsinkaan homeisissa halleissa, joihin kävelee väkeä sisään säikyttelemään häntä hengiltä!

 



-Hyvä on, se olisi todella... mahtavaa!, sai hän viimein sanottua. Noel hymyili vähintään yhtä onnellisena kuin Tilda, oli mukavaa saada taloon elämää ja juttuseuraa. 

 


 
-Voit jäädä asumaan yläkerran huoneeseen. Nukun itse mielummin pimeässä kellarissa. Siellä tosin on kerrossänky, joten voit sielläkin nukkua, mutta ehkä haluat omaa rauhaa.
Tilda nyökkäsi Noelille leveä hymy kasvoillaan. Hän oli jo ehtinyt ihastumaan yläkerran ikkunasta aukeavaan näkymään ja nyt hän voisi katsella sitä jokaisena iltana ennen nukahtamista ja jokaisena aamuna herättyään!




 
-Nyt kun kerran olemme kämppiksiä, olisi kiva tietää sinusta jotain, Noel aloitti, kuten vaikka miten päädyit tähän kaupunkiin, en muista nähneeni sinua ennen täällä? Noel yritti kysyä kysymyksen mahdollisimman vähän syyttävään sävyyn, mutta hän huomasi Tildan ilmeen muuttuvan.
-Anteeksi jos olen utelias, minä vain..., hän lisäsi kiireesti.
-Ei, ei se mitään! Et varmasti halua mitä tahansa ventovierasta tänne asumaan. En oikein pystynyt enää asumaan kotona, minun oli pakko lähteä...



 
Tildaa harmitti hänen ympäripyöreä vastauksensa, Noel olisi varmasti kuullut mielellään lisää. Ja olisi ollut helpottavaa kertoa kaikki jollekin! Tilda ei kuitenkaan uskaltanut kertoa sen enempää, ettei hän itse tai Noel joutuisi vaaraan. Sitä parempi, mitä vähemmän kukaan tiesi hänestä. 



 
Tilda istuutui lammen rantaan pehmeälle nurmikolle ja katsoi puiden välistä kauas horisonttiin. Hänellä oli ollut todella onnea matkassa, kun Noel oli löytänyt hänet ja tarjonnut asuinpaikkaa pienestä mökistään. Oikeastaan hänellä oli ollut uskomaton tuuri koko pakomatkan ajan. Niin monta kertaa hän oli ollut aivan varma kuolevansa siihen paikkaan, mutta hän oli selvinnyt tänne asti. Ja hän tulisi jatkossakin selviytymään, vaikka sitten äitinsä takia. Hän oli äidilleen velkaa sen, että hän selviytyisi elossa tästä taistelusta. 



 
Nyt kun kaikki tuntui olevan hyvin hän alkoi muistaa asioita edellisestä elämästään, elämästä ennen huolia ja murheita. Hän oli ollut menossa esiintymään kaupungin teatteriin parin kuukauden päästä baletin pääesiintyjänä. Koko kaupungin olemassaolosta ei ollut enää varmuutta, mutta baletin kipinä oli säilynyt Tildan sisällä. Hän nosti tottuneesti kätensä ylös millilleen siihen kohtaan, kuin häntä oli opetettu...



 
...ja nautti täysin siemauksin ainoasta edellisestä elämästä säilyneestä asiasta, jota kukaan ei veisi häneltä pois.