Kuu oli jo noussut korkealle öisellä taivaalla, kun salaperäisen auton lasti oli purettu, ja kuljetettu oikeisiin huoneisiin hylättyyn tehdasrakennukseen.

Rakennuksen sisällä lääkärin koulutuksen saanut nuori tyttö lähestyi pomoaan. Tyttö, Anna nimeltään, oli ollut luokkansa parhaita lääkiksessä, ja siksi hänet oli palkattu valtion toimesta tänne huippusalaiseen tutkimuskeskukseen. Anna sai olla päivittäin tekemisissä huipputeknologian kanssa tutkien vieraita elämänmuotoja, avaruudesta maapallolle päätyneitä alieneita. Aluksi hän oli pelännyt alieneita, mutta pelko oli muuttunut parin vuoden aikana vihaksi. Hän todella vihasi noita eriskummallisia olentoja, jotka eivät havitelleet muuta, kuin maapallon saastuttamista mutanttigeeneillään. Tässä työssä hän pääsi kuitenkin tutkimaan noiden olioiden vahvuuksia ja heikkouksia, ja jos joku potilaista pisti vastaan, hän sai tehdä sille mitä halusi, ennen kuin vartijat veivät niskottelijan lopetettavaksi. Talossa pätivät hyvät säännöt, eikä palkkakaan ollut lainkaan huono, joten alieneista huolimatta Anna viihtyi työssään hyvin.

"Andromeda...",  Anna sanoi herättäen johtajansa haaveiluistaan, "TB27- 32 ovat saapuneet, ja viety huoneisiinsa." Andromeda hymyili tyytyväisenä. Viimein laitokseen oli tuotu TB-27, Starberryn aliensuvun lapsi. Andromedan äiti Nemesis oli nimittänyt Andromedan Twinbrookin järjestön johtoon heti, kun oli kuullut Starberryjen muuttaneen Twinbrookiin. Edelliskertainen sieppaus oli ollut pettymys SV-39:n, Ciran, synnytettyä ihmislapsen, ja nyt Andromedan oli korjattava äitinsä virhe.

"Mainiota...", Andromeda totesi kylmästi näyttämättä innostustaan, "Suorittakaa toimenpide TB27-21-006 jo tänä yönä."

Jonkin ajan kuluttua rakennuksen toisessa päässä hämmästeltiin uutta tulokasta. "Ei sinun tarvitse pelätä, Alienor, tulokas saa tutustua nyrkkiini lähemmin, jos hän alkaa hankalaksi!", Xylon julisti pullistaen hauistaan ja murahdellen.

Alienor katsoi Xylonin pullistelua kauhuissaan. Hän oli todella iloinen saadessaan toisenkin huonekaverin. Alienor oli kuunnellut Xylonin raakoja sotakertomuksia jo viikon ajan, ja oli totaalisen kyllästynyt niihin, kuin myös komeiden lihasten esittelyyn. Ehkä hän nyt saisi olla rauhassa, kun huoneeseen tuotiin toinen mies. Xylonin sotatarinat kiinnostaisivat tulokasta varmasti paljon enemmän...

He kumpikin odottivat jännityksellä uuden kämppiksensä heräämistä, Xylon vihjaillen hänen ruipelosta ulkomuodostaan ja Alienor huokaillen vuoroin Xylonin käytöstä, vuoroin tulokkaan suloista pörrötukkaa.

Pian Oliver avasikin silmänsä varovasti. Hän oli hetken aikaa kuunnellut kahden muun huoneessaolijan keskustelua, ja oletti heidän olevan ystävällisiä, vaikka toinen heistä oli uhannut hakata hänet. Oliver yritti kovasti muistaa, miten hän oli päätynyt tänne. Hän oli ollut lähdössä töistä kotiin, mutta sen jälkeisistä tapahtumista hän ei muistanut mitään.

Oliver nousi varovasti sängyn reunalle istumaan ja katseli huonetta. Se ei näyttänyt kovinkaan viihtyisältä seinissä kasvavine sammaleineen ja lattialla seisovine sumuineen. "Huomenta vaan.", Alienor toivotti Oliverille kääntämättä edes katsetta. "Öö...huomenta?", Oliver vastasi ymmärtämättä tilanteesta mitään.

Oliver ja Alienor nousivat sängystä ylös, Oliver tutkiakseen paikkaa, Alienor tutustuakseen Oliveriin. "Kuka sinä olet?", Alienor kysyi. Oliver mietti hetken, kannattaisiko tuolle oudolle naiselle kertoa mitään, mutta kuulemastaan keskustelusta päätellen hän oli harmiton. Kauempana seisovasta miehestä hän ei ollut niinkään varma. "Olen Oliver, mutta mikä tämä paikka on? Mitä minä teen täällä? Ja kuka sinä olet?" Kysymykset vain ryöppysivät Oliverin suusta.

Alienor esitteli itsensä ja sohvalla tuhahtelevan Xylonin. Alienor oli Lyraen aurinkokunnasta kotoisin, ja joutunut tekemään pakkolaskun maapallolle. Xylon taas oli kaukaiselta planeetalta nimeltä Herculis. Heidän laivueensa oli eksynyt reitiltä ollessaan hyökkäämässä viereisen galaksin asutuille planeetoille, ja Xylon oli ollut ainoa henkiinjäänyt heidän jouduttuaan meteoriittiparven keskelle. "Ja sinun on pakko olla Glieseläinen.", Alienor totesi Oliverille. Oliver nyökkäsi ihmetellen, miten Alienor sen tiesi, ja selitti syntyneensä silti maapallolla, niin kuin hänen äitinsäkin. Ja nyt hän oli ilmeisesti siepattu, kuten äitinsäkin...

Seuraavaksi Alienor selittikin, että hän oli ollut täällä jo viikon, Xylon pari kuukautta. Ainoa paikka minne he pääsivät tämän huoneen lisäksi, oli jonkinlainen tutkimushuone. "Sitten kun sinut viedään tutkittavaksi, Oliver, älä vain tee mitään typerää. Tee tasan niin, kuin he sanovat.", Alienor varoitti, "He vihaavat täällä alieneja, ja jos teet yhdenkin virheen, he...hankkiutuvat sinusta eroon." Oliver tuijotti eteenpäin, eikä tiennyt mitä sanoa. Tämä oli varmasti sama paikka, jossa hänen äitinsä oli ollut. Kaikki täsmäsi.

Alienor viittoi vielä Oliveria lähemmäs kuiskatakseen tälle jotain. "En saisi kertoa tätä muille, mutta olen...raskaana." Alienor oltiin juuri muutama tunti sitten viety huoneesta tutkimuslaboratorioon tavanomaista tutkimusta varten, mutta tutkimus oli ollut kaikkea muuta, kuin tavanomainen. Häneen oltiin istutettu alkio. Alienor tiesi, ettei Xylonia olisi kiinnostanut, mutta Oliver vaikutti normaalilta mieheltä, jolle hän uskalsi asiasta kertoa.

Oliver jäi tuijottamaan Alienoria, ja muisti jotain. Liljan. Lilja oli ollut viimeisillään raskaana ennen tätä kaikkea. Oliverin oli pitänyt kosia Liljaa sinä iltana... Oliver mumisi nopeasti menevänsä nukkumaan Alienorin jäädessä kiroamaan mielessään kaikki maailman miehet jonnekin ei-niin-miellyttävään paikkaan.

Aikaisin seuraavana aamuna huoneen ovi avautui, ja Anna astui sisään. Alienor pomppasi nopeasti sängyltä ylös, jossa hän oli jo hetken istuskellut. Hän pelkäsi tuota sairaanhoitajaa. Hän näytti päällepäin mukavalta nuorelta naiselta, mutta hänen sisimmässään näkyi viha ja halveksunta. Anna sanoi Oliverin nimen. Vaikka hän hymyili, äänensävy kertoi aivan muista tuntemuksista.

Oliver nousi sängystä ylös hieman normaalia hitaammin ärsyttääkseen naista, muttei liian hitaasti. Oliver oli hieman utelias siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi, muttei ollut varma haluaisiko edes tietää, nähtyään Alienorin kauhistuneen ilmeen huoneen toisessa päässä.

Anna esitteli itsensä Oliverille tympääntyneesti ja käski seuraamaan perässä. Alienor keräsi samaan aikaan astioita pöydältä, ja juuri Oliverin ollessa lähdössä alkoi laulaa: "Muista, kultasein, mitä minä eilen sinulle saaaanoooooin!"

Anna ja Oliver astuivat käytävään. Käytävässä oli valoisampaa, kuin heidän huoneessaan, joskin yhtä sumuista ja sammaleista.

Valoisuus johtui ikkunasta. Oliver halusi nähdä, näkyisikö ikkunasta mitään vihjettä heidän olinpaikastaan, ja jättäytyi hieman jälkeen Annan kääntyessä kulman taakse.

Ikkunasta näkyi vain korkea aita ja joitakin puita. He eivät ainakaan olleet kaupungissa, joten avun huutaminen ikkunassa ei ainakaan auttaisi. Oliver katsoi vielä hetken ulos vetäen keuhkoihinsa raikasta, mutta kosteaa ulkoilmaa, ja lähti sen jälkeen Annan perään, ennen kuin nainen huomaisi mitään.

Vaellettuaan sokkeloisia käytäviä pitkän aikaa, Oliver ja Anna päätyivät ovelle, joka oli suljettu turvakoodein. Oliver yritti vaivihkaa katsoa Annan näppäillessä koodin, mutta näki vain ensimmäisen numeron. Siitäkään tuskin olisi apua.

Oven avautuessa Oliverin oli pakko sulkea silmänsä hetkeksi. Kirkkaat valot ja niitä heijastavat valkoiset kalusteet saivat hänet häikäistymään. Ihan kuin he olisivat tulleet täysin eri maailmaan. Huone oli täynnä kallista tekniikkaa, kun taas huoneet, joissa potilaita pidettiin, muistuttivat enemmän kaatopaikkaa.

Yhä silmiään siristellen Oliver katsoi tuolia, johon Anna oli käskenyt hänen istuutua. Tuoli ei näyttänyt lainkaan pelottavalta, mutta sen takaa lähtevät johdot eivät luvanneet hyvää.

Oliver muisti silti Alienorin varoitukset, ja istui tuolille sanomatta sanaakaan. Jos muutkin olivat selvinneet tästä hengissä, ei hänelläkään olisi mitään hätää.

Anna siirtyi ohjauspaneelin luo ja teki tarvittavat säädöt tottuneesti. Kohta ruutuun ilmestyi tutkittavan alienin kolmiulotteinen kuva, ja laite alkoi tehdä tarkkoja mittauksia.

Laitteen huristessa Oliver katseli huonetta. Sieltä löytyi todella paljon erilaisia koneita, joiden käyttötarkoituksista Oliverilla ei ollut tietoakaan. Hän mietti, kuinka moni muu oli mahtanut istua samassa tuolissa katsellen ympärilleen, miettien, mitä suunnitelmia järjestöllä heidän varalleen olikaan.

Oliver oli mennyt heti takaisin nukkumaan päästyään tutkimushuoneesta. Vaikka hänen ei ollut tarvinnut muuta kuin istua, häntä oli alkanut väsyttää. Taaempana Xylon ja Alienor keskustelivat kuiskien, jottei Oliver heräisi. He tiesivät ensimmäisten kehoskannausten aiheuttavan väsymystä, ja vitsailivat siitä, mitä kaikkea järjestö olisi voinut suunnitella Oliverille tehtävän. Heillä kahdella oli viimeinkin puheenaihe, josta molemmat pitivät.

Pienien päiväuniensa jälkeen Oliver istahti sohvalle Alienorin viereen. Xylon oli juuri viety tutkittavaksi, ja he olivat huoneessa kahdestaan. Alienor yritti saada keskustelua aikaiseksi, vaikka Oliver näytti olevan muissa maailmoissa, ja kysyi, miten ensimmäinen tutkimuskerta sujui.

Oliver antoi katseensa kiertää seinillä, ja sanoi hiljaisella äänellä, melkein kuiskaten: "Meidän täytyy päästä täältä pois." Alienor katsoi häntä hetken hämmästellen. "Täältä on päässyt karkuun tasan yksi alien. Kaksituhatta muuta ovat kiltisti odottaneet vapautumistaan. Jos edes yrität jotain, ne tekevät sinulle hengenvaarallisia testejä, kunnes kuolet, ja ne heittävät sinut pois kuin rikkinäisen lelun, kuten..." Alienor vaikeni kesken lauseen. Hän tiesi, miten niskottelijoille kävisi, koska hän oli nähnyt sen omin silmin. Heidän aluksensa kapteeni oli yrittänyt pakoa heidän tulopäivänään. Koko aluksen henkilökunnalle oli tullut selväksi, miksi kannattaa käyttäytyä hyvin...

Oliver ihmetteli hetken aikaa Alienorin yllättävää vaikenemista, mutta nousi sitten sohvalta ylös jatkaen seinien tarkastelua. "Meidän ei tarvitse jäädä kiinni. Seiniin on kirjoitettu pako-ohjeet.", Oliver sanoi hieman innostusta äänessään.

Alienor nousi myös sohvalta ja käveli Oliverin viereen. Hän oli aivan varma, että kehoskannaus olisi sulattanut Oliverin aivot, mutta lähelle päästyään hän jäi vain tuijottamaan ihmeissään seinää.


Seinässä tosiaan oli outoa kirjoitusta, jota he eivät olleet ennen huomanneet. Se oli jäänyt piiloon kaiken ruosteen ja sammalen sekaan, eikä sumukaan helpottanut näkyväisyyttä.


Oliver selitti miettineensä kirjoitusta jo jonkin aikaa. Osa siitä näytti olevan Gliesen kieltä, jota hän oli hieman isoäitinsä kirjoittamasta kirjasta oppinut, mutta osa oli jotain muuta kieltä. Hän ymmärsi kuitenkin sen verran, että jossain kohtaa rakennusta kiertävää aitaa on aukko pensaan takana. Ainoa ongelma olisi siis pääseminen ulos itse rakennuksesta.

Kesken Oliverin selityksen Alienor otti kiinni hänen kädestään. Oliver meni hämilleen, koska hän piti Alienoria mukavana...ja kauniina. Hän halusi silti pitää ajatukset Liljassa, mutta jokin Alienorissa vetosi häneen...

Alienor nosti Oliverin kättä ylemmäksi tarkastellen sitä. "Sinutkin on jo merkitty.", Alienor totesi hieman surullisena, "He merkitsevät kaikki täällä olleet sinivihreällä pääkallotatuoinnilla, josta he voivat helposti lukea tietosi jatkossa, kuin viivakoodista." Oliver huokaisi pettyneenä, kun Alienor päästi hänen kädestään irti. Oliver ei ollut edes huomannut tatuointia vielä, mutta se ei tuntunut tällä hetkellä niin tärkeältä.

Pian Xylonkin oli palannut huoneeseen. Alienor ja Oliver kertoivat hänelle seinäkirjoituksista, mutta Xylon ei vaikuttanut kovin kiinnostuneelta.

"Ei ole mitään järkeä vaarantaa kolmen, ...neljän ihmisen henkeä paon vuoksi. Ilman pakenemistakin pääsemme täältä lopulta pois.", Xylon pohti katsellen seiniä, joissa jotain kirjoitusta näkyi olevan.
 

Alienor yritti vielä suostutella Xylonia mukaan pakomatkalle, mutta mies vain lateli lisää syitä, miksi hän ei pitänyt ideaa hyvänä. Hänhän oli ollut vankina jo yli kuukauden, ja pääsisi pian vapauteen ilman tuhoontuomittuja pakoyrityksiäkin. Vapaus oli jo niin lähellä, ettei hän halunnut vaarantaa sitä.

Loppuillan huoneessa vallitsi hiljaisuus. Alienor ja Xylon mököttivät toisilleen ja Oliver keskittyi tulkitsemaan kirjoitusta. Hän ei muistanut paljoakaan isoäitinsä opetuksista, mutta tunnisti sanan sieltä, toisen täältä.

Myöhään illalla Oliver oltiin vuorollaan viety tutkimushuoneeseen. Hän yritti painaa mieleensä mahdollisimman paljon tietoa siitä, mihin käytävät veivät, mitä eri ovien takaa löytyi ja kuinka paljon ihmisiä käytävillä liikkui. Varsinkin nyt tutkittavana ollessaan hänellä oli paljon aikaa katsella ympärilleen. Anna ei nimittäin paljoa puhunut, joten Oliver sai rauhassa uppoutua mietteisiinsä.

Hetken tuolissa istuttuaan Oliver huomasi myös huoneen kahtia jakavien lasien toisella puolella kehtoja. Hän mietti, vietäisiinkö Alienorinkin vauva sinne. Eihän heidän huoneessakaan oleskelu olisi varmasti lapselle hyväksi... Mutta oliko järjestön koe- eläimenä oleminen sen parempi vaihtoehto?

Pian Anna hoputti Oliveria nousemaan tuolilta ylös. Hän oli saanut verikokeen otettua illan viimeiseltä potilaalta, ja pääsisi kotiin vietyään potilaan huoneeseensa. Sen vuoksi nainen oli hieman kärsimätön, mutta onnellinen saadessaan taas yhden työpäivän päätökseen.

Anna ei myöskään kiireessään huomannut, kun Oliver katseli matkalla huoneeseen tavallista enemmän ympärilleen. Hän katseli muun muassa ovikoodilaitteita hyvin tarkasti, ja huomasi Annan näpyttelevän niihin kaikkiin muuten saman koodin, paitsi viimeinen numero oli aina eri.

Oliver vilkuili myös jokaisesta ikkunasta ulos löytääkseen pensaan, jonka taakse aidassa oleva reikä kätkeytyi. Toki voisi olla, että seinien tekstit olisivat huijausta, mutta Oliver oli melko varma, että kirjoitukset olivat seinissä muiden kohtalontoverien pelastukseksi.

Yhdestä ikkunasta hän näkikin pensaan, ja katseli sitä hetken hymyillen, ennen kuin otti Annan taas käytävällä kiinni. Pensas oli ainoa aitojen sisäpuolella näkynyt kasvi, joten Oliver oli varma, että juuri tuo pensas oli oikea, portti vapauteen.

Huoneeseen päästyään Oliver kertoi kaiken näkemänsä Alienorille. Heidän pakonsa alkoi jo kuulostaa mahdolliselta. Heillä ei tosin ollut mitään tietoa siitä, mitä aidan toisella puolella olisi, mutta he eivät uskoneet siellä olevan kurjempaa, kuin nykyisessä olinpaikassa.

Xylon oli enää ainoa ongelma. He eivät voineet jättää häntä pulaan. Häneltä yritettäisiin varmasti kysellä, mihin muut huonetoverit olivat lähteneet, ja järjestön tuntien siitä ei seuraisi mitään hyvää. Oliver ja Alienor eivät keskustellessaan huomanneet Xylonin olevan hereillä, ja kuulevan heidän jokaisen sanansa...

Pikku hiljaa väsymys valtasi myös Alienorin ja Oliverin. Xylon makasi hiljaa peiton alla, kunnes kuuli molemmilta puoliltaan tasaista tuhinaa, ja nousi sängystä ylös.

Xylon siirtyi tutkimaan seinän kirjoituksia. Jos nuo kaksi tosiaan aikoivat lähteä, hänen olisi parasta mennä mukaan. Alienor ja Oliver olivat oikeassa siitä, että hänelle tulisi tukalat paikat, jos hän ainoana jäisi tänne.

Hetken kuluttua Xylonin huuto kaikui huoneessa. Hänen oli herätettävä muut saman tien kertoakseen päätöksestään, jotta he pääsisivät matkaan mahdollisimman pian.

Oliver ja Alienor istuivat sohvalle kuuntelemaan, mitä asiaa Xylonilla oli keskellä yötä. Xylon alkoi selittää, että osa tekstistä oli kirjoitettu hänen kielellään. Heillä oli nyt tiedossa ovikoodit ja reitti ulos. Oliver oli todella iloinen saadessaan tiimiin vielä Xylonin mukaan. Alienor taas osoitti mieltään ilkeän herätyksen vuoksi, vaikka hänkin oli salaa iloinen Xylonin muutettua mielensä.

Pian kaikki kolme olivat vaihtaneet yöpuvut potilasasuihinsa. He kokosivat kaikkea tietoaan järjestelmälliseksi suunnitelmaksi. Xylon ilmoitti, että hänen tulisi toimia johtajana, koska Herculiksellakin hän toimi sotilasosaston päällikkönä. Hän oli juuri aloittamassa kertomusta ensimmäisestä päivästään päällikkönä, mutta Alienorin mulkaisu sai hänet perumaan aikomuksensa.

He painoivat kaikki vielä mieleensä niin paljon seinillä lukevaa tietoa, kuin pystyivät, jotta ainakin yksi muistaisi tarvittavan tiedon. Heidän olisi parasta lähteä samantien, ennen kuin Anna ja muut hoitajat edes saapuisivat töihin. 

Yhtäkkiä vauva Alienorin vatsassa potkaisi todella lujaa. Oliver kysyi huolestuneena, oliko Alienorilla kaikki hyvin, nähtyään tytön tuskaisen ilmeen.

Alienor tarrasi vatsaansa, johon sattui enemmän, kuin koskaan ennen. "Kaikki on ihan hyvin...", hän vastasi Oliverille.

"Paitsi että vauva syntyy nyt", hän jatkoi kuiskaten, "ja sinä olet sen isä, Oliver."