Sen jälkeen kun Cira ja Miro olivat sopineet yhteenmuutosta, he olivat palanneet kotiin siivoamaan ja järjestelemään poismuuttaneiden siskojen huoneita, jotta Miron tavarat mahtuisivat taloon. Siivoaminen oli venynyt myöhään yöhön, joten Ciraa ei aamiaspöydässä näkynyt. Miro taasen oli tapansa mukaan aikaisin ylhäällä jatkaakseen siivoamista.

Toinen aikainen lintu oli Limena. Hän oli kirjoittanut kirjaansa ahkerasti ja saanut sen valmiiksi. Hän oli lähettänyt tekstin kaupungin painotaloon, jossa eräs Limenan ystävä oli luvannut valmistaa hänelle yhden kappaleen tätä kirjaa. Nyt Limena oli saanut sähköpostia, jossa kerrottiin kirjan saapuvan tänään.

Parin tunnin kuluttua muukin perhe alkoi heräillä. Päivän puheenaihe oli Adinan ja Audreyn syntymäpäivät. He odottivat kovasti sitä, että olisivat tarpeeksi vanhoja muuttamaan pois lapsuudenkodistaan. Limena oli sitä mieltä, että he olivat liian nuoria vielä, eivätkä selviäisi vaikka hirviön hyökätessä heidän kotiinsa. Adina oli taas varma, että Audreyn treenatuilla hauiksilla sellaiset voitettaisiin leikiten!

Kaksoset eivät halunneet viivytellä turhan kauan, vaan riensivät heti puhaltamaan kynttilöitä Limenan leipomista kakuista.

He olivat jo viime viikolla solmineet vuokrasopimuksen ja suunnitelleet innostuneina sisustusta ja tulevaa elämäänsä, jonka he pääsisivät aloittamaan jo tänään.

Adina ja Audrey lähtivät heti kakkukahvien jälkeen muistuttaen Limenalle, että he tulisivat varmasti käymään pian.

Vilkutettuaan kaksosille hyvästiksi Limena haki päivän postin löytäen laatikosta painotuoreen kirjansa.

Limena istahti sohvalle selailemaan kirjaansa tyytyväisenä. Nyt hänen täytyisi enää luovuttaa kirja Ciralle, jotta tämä saisi lukea sen kaikessa rauhassa palaten vuosien takaiseen keskusteluun äitinsä kanssa.

Illan hämärtyessä Miro oli tuonut tavaransa kaverin avustuksella Starberryille. Isoimmat huonekalut hän oli myynyt pois, mutta pientä tavaraa jäi kuljetettavaksi laatikkokaupalla.


Samaan aikaan Iines oli tullut kotiin uuden ystävänsä kanssa. Antero oli saattanut Iineksen kaupungilta kotiin, kun Iinekselle oltiin soitettu kotoa ja pyydetty muuttoapuun. Pari kuherteli kuitenkin portinpielessä odottaen muiden tekevän työt.


Sen jälkeen Iines ja Antero siirtyivät sisälle katsomaan elokuvaa vierekkäin, kunnes Anteron oli aika mennä kotiin.


Cira teki perheelle illalla ruokaa muuttourakan jälkeen. Hän mietti kovasti viimeaikojen tapahtumia. Kolme hänen siskoaan oli muuttanut pois kotoa, mutta hän oli päinvastoin kutsunut Miron asumaan luokseen tänne.

Ruokailun aikana Cira istui vaitonaisena jatkaen mietiskelyään. Hänen olisi pakko jatkaa tätä sukua, koska muut ehdokkaat muuttivat jo pois, ja Ingrid ja Iines olivat liian nuoria. Muutama vuosi sitten Cira oli ollut kovasti tätä ajatusta vastaan, mutta nyt se tuntui kovin luonnolliselta, melkein itsestäänselvyydeltä...

Cycl0n3 oli samana päivänä jäänyt eläkkeelle. Limena oli siitä rohkaistuneena antanut miehelleen kaksi lahjaa; keinutuolin ja juuri kirjoittamansa kirjan. Hän ei ollut tähän mennessä kertonut Cycl0n3lle mitään entisestä elämästään, mutta nyt hän tunsi oikeaksi ratkaisuksi paljastaa kaiken. Hehän olivat olleet yhdessä koko ikänsä, joten miksi Cycl0n3 nyt haluaisi pettää vaimonsa luottamuksen ja kertoa maailmalle totuuden tuhoten samalla oman perheensä, vanhuutensa tuen ja turvan?

Saatuaan kirjan luettua Cycl0n3 oli hämmentynyt. Limena tuli hänen luokseen kysyvä ilme kasvoillaan, ja Cycl0n3 totesi, että kaikki oli toisin kuin hän oli kuvitellut. Cycl0n3 oli nimittäin päästänyt mielikuvituksensa laukkaamaan pohtiessaan koko elämänsä, mistä Limena oli tullut ja miksi. Nyt kun vastaus olikin arkipäiväisempi, häntä harmitti.

Limena sai Cycl0n3n pian vakuutetuksi, että tärkeintä oli se, että heidän suhteensa ja perheensä oli aina ollut onnellinen, ei se, ettei Limena ollutkaan soturiprinsessa toisesta maailmankaikkeudesta...

Seuraavana aamuna auringon noustessa Cira ja Miro olivat suunnanneet rannalle. Mirolla oli nimittäin mielessä jotain erikoista...


...hän kosi Ciraa! Sattumoisin vielä samassa paikassa, jossa Cycl0n3 oli ensimmäisen kerran yrittänyt kosia Limenaa, mutta hyvän yrityksen oli keskeyttänyt synnytys.


Tällä kertaa häiriötekijöitä ei ollut ja Cira suostui kosintaan iloiten.


Kosintaa ei ehditty juhlia pikaista halia enempää, koska Ciran oli riennettävä töihin. He sopivat tosin pitävänsä omat pienet juhlansa illemmalla makuuhuoneen puolella...


Ciran palatessa kotiin, oli Miro puolestaan lähtenyt töihin. Miro oli aloittanut työt poliisiuralla viime viikolla. Hän ei ollut osannut päättää mitä töitä haluaisi tehdä, joten hän valitsi lapsuuden haaveammattinsa.  Cira käytti luppoajan hyödykseen ja opetteli maalaamaan.


Illalla parilla oli aikaa toisilleen, ...


...vaikka suurimman osan ajasta he vain makasivat vieretysten pohtien tulevia häitä. He halusivat pitää häät melko pian, koska kumpikin halusi Ciran vanhempien olevan niissä vielä mukana.

Jo seuraavana päivänä he huomasivat surukseen olevansa liian myöhässä. Limena tunsi kesken puutarhanhoidon olonsa ihmeen kevyeksi ja katseli ihmetellen ympärillään leijuvia valonsäteitä. Pian hän ymmärsi aikansa tulleen täyteen.


Paikalle saapui pelottava viikatemies samalla, kun perheenjäseniä alkoi juosta kauhuissaan puutarhaan. Viikatemies selaili kiivaana kirjojaan mutisten jotain alieneista ja vääristä olinpaikoista saaden viimein päätettyä vievänsä Limenan tuonpuoleiseen.


Cira juoksi paikalle juuri silloin, kun viikatemies oli poistumassa. Hän yritti huutaa itkunsekaisella äänellään, ettei viikatemies veisi Limenaa vielä, mutta Limena oli jo mennyt jättäen taakseen koko elämänsä.


Ciraa alkoi kuvottaa koko tapahtuma ja hänen oli juostava vessaan varmuuden vuoksi. Hän vietti siellä monta tuntia tekemättä mitään, koska hän kaipasi nyt hetken omaa rauhaa.


Hautajaiset järjestettiin samana iltana. Paikalle saapui paljon Limenan ystäviä, työtovereita ja tuttuja.


Kaikki kävivät vuorotellen muistamassa Limenaa haudalla, myös Inga ja vasta eilen poismuuttaneet kaksoset.


Sisällä talossa tapahtui samaan aikaan jotain aivan muuta. Cira oli pysytellyt koko juhlien ajan sisällä, koska hän ei pystynyt kohtaamaan niin monia ihmisiä sillä hetkellä. Sisälle eksyi kuitenkin myös Sam Sekemoto. Cira ei todellakaan kaivannut tällä hetkellä seuraa, varsinkaan tuolta mieheltä, muttei voinut kieltäytyä Samin tarjotessa mukanaan tuomaa punaviiniä Ciralle, vaikka Cira oli yrittänyt näyttää mahdollisimman torjuvalta.


He istuivat sohvalle maistelemaan viiniä ja juttelemaan. Cira kysyi Samilta, kuka tämä oikeastaan oli. Hän oli nähnyt miehen heidän monissa sukujuhlissa sen jälkeen, kun oli tavannut tämän puistossa, muttei ollut sen jälkeen vaihtanut sanaakaan Samin kanssa.


Sam avasi jo suutaan vastatakseen, mutta katsoikin Ciraa odottavana. Ciraa alkoi huimata ja silmissä sumeni, vaikka hän oli juonut viiniä vasta puoli lasillista. Hän kirosi mielessään, mitä olikaan mennyt tekemään ja menetti tajuntansa...
_______________________

Nemesis tarkasteli tyytyväisenä sohvalla makaavaa Ciraa ja kehui Samia hyvästä työstä. Hän hymyili vienosti tietäen, että huomenna Cira olisi viimein hänen!

           ______________________________________________________________________________________________
 

Mitä Ciralle tapahtuu? Keitä ovat Nemesis ja Sam oikeasti?  Lue se seuraavasta jaksosta!