Liljan lähdöstä oli kulunut jo melkein viikko, mutta talossa ei tuntunut yhtään sen rauhallisemmalta, kuin Liljan läsnäollessakaan. Jotenkin kaikki tuntui muistuttavan Liljasta, eikä Oliver pystynyt keskittymään nykyhetkeen.

Silti Oliverista oli mahtavaa viimein viettää taas normaalia elämää Alienorin kanssa. Tosin Cira vastusti heidän suhdettaan, kuten Oliver oli arvellutkin käyvän. Talossa asui melkein kuin kaksi eri perhettä, nuoripari ja vanha pariskunta, jotka eivät paljon toisilleen puhuneet. Oliver ja Alienor olivat siitä toisinaan ihan iloisiakin, näin he saivat viettää enemmän aikaa kahdestaan, mutta kyllä he myös toivoivat saavansa Oliverin vanhempien hyväksynnän vielä joskus.

Cira vietti melkein puolet hereilläoloajastaan lastenhuoneessa. Hänestä oli hienoa katsoa pienten jalkojen vipellystä ja ennen kaikkea lapsia, joissa hän näki itsensä. Saga tulisi jatkamaan sukua ja suvun perinteitä ainoana vihreäihoisena lapsena. Tai ainakin, jos se Cirasta olisi kiinni! Hän aikoi vielä muistuttaa Oliveria, että sen alienheitukan kanssa saatu lapsi ei kelpaisi suvunjatkajaksi. Cira kyllä salaa piti Alienorista, samoin kuin Zinaidastakin. Alienorissa oli nimittäin paljon samaa kuin Cirassakin. He kumpikin olivat varsin temperamenttisia ja ehkä juuri se oli syynä siihen, mikseivät he tulleet toimeen keskenään.

Miro yritti pysyä mieluummin kaukana perheongelmista. Hän oli jo vanha ja kenties hieman höperöitynyt, koska mieluiten hän kuntoili päivät pitkät ollakseen valmis taisteluun järjestöä vastaan. Hän halusi niin kiivaasti turvallisuutta pienille lapsenlapsilleen, että hän aivan unohti viettää aikaa heidän kanssaan.

Oliver ja Alienor olivat jo jonkin aikaa miettineet rakennuttavansa kokonaan uuden talon. Pian lapset kasvaisivat ja alkaisivat vaatimaan omaa huonetta, ja kenties välit muuhunkin perheeseen paranisivat, kunhan he saisivat tehtyä kodista Oliverin ja Alienorin kodin, ei Oliverin ja Liljan kodin. Lisäksi heidän makuuhuoneensa kautta kuljettiin lastenhuoneeseen, eikä pieni lisä yksityisyyteen olisi lainkaan huonompi asia...

Seuraavana aamuna Oliver paistoi iloisena lettuja. Ruoanlaitto oli jotain, jota Alienor ei vain osannut, eikä pahemmin halunnutkaan osata. Oliver sitten taas jätti mieluummin kodin korjaushommat Alienorille, jolle ne olivat helppoa hommaa. Olihan hän viettänyt ison osan elämästään avaruusaluksilla, joissa riitti aina jotain pientä korjattavaa vuosia kestävillä matkoilla.

Aina ei tosin ruoanlaittokaan meinannut Oliverilta onnistua. Varsinkin tällaisina kiireisinä työaamuina hänen päässään pyöri kymmenen muutakin asiaa, ja välillä aamupalat kärähtivät pannun pohjaan kiinni Oliverin miettiessä työasioita.

Juuri kun Oliver oli saanut letut pinottua lautaselle, Alienor asteli keittiöön hymy huulillaan vitsaillen jotain pienestä palaneen kärystä. Hän rakasti niin paljon tavallista arkea. Välillä Alienorin oli vaikea pysyä paikoillaan, hän kaipasi elämäänsä tiukkoja tilanteita ja vaaraa, mutta viime viikkojen tapahtumien jälkeen astioiden latominen tiskikoneeseen riittäisi hänelle jännitykseksi ainakin hetkeksi.

Oliverin lähdettyä töihin Miro tuli keittiöön, ja Alienor ajatteli tilaisuuden koittaneen. Nyt jos koskaan hän voisi jututtaa Miroa ja parantaa heidän välejään. Alienor mietti hetken mistä puhuisi, ja alkoi kertomaan lapsista. Järjestö olisi ollut takuuvarma puheenaihe, mutta Alienor ei halunnut keskustelun kestävän tunteja, jos Miro pääsisi vauhtiin.

Alienorin onneksi Miro kuunteli mielellään, mitä Sagalle ja Zinaidalle kuului. Mirosta alkoi jopa tuntua siltä, että hän voisi oikeasti jättää kuntoilun vähemmälle ja vaikka lukea lapsenlapsilleen. Alienor oli iloinen saadessaan Miron "puolelleen". Cirakaan ei hänelle kauan mököttäisi, jos huomaisi kaikkien muiden kohtelevan häntä perheenjäsenenä.

Heidän keskustelunsa keskeytti lastenhuoneessa kovaan ääneen jokelteleva Zinaida. Hän oli herännyt juuri, eikä paljon jaksanut maata sängynpohjalla tuijottaen kattoa.

Alienor juoksikin äkkiä paikan päälle päästääkseen Zinaidan kehdosta ennen kuin lapsi herättäisi Sagan. Alienor ei ollut vielä hankkinut itselleen töitä, vaan hän pysyi kotona vahtimassa lapsia ja hoitamassa kotitöitä. Sen ansiosta Alienor tunsi itsensä jo äidiksi. Aina välillä hän unohti sen, mutta nähdessään Zinaidan, hänen sisällään tuntui aina oudolta. Lämpimältä ja valoisalta.

Tosin aina äitiys ei ollut niinkään valoisaa. Zinaida oli perinyt äitinsä luonteen ja teki todellakin oman tahtonsa mukaan. Jos häntä kiinnosti ennemmin leikkiminen, hän myös leikki, eikä opetellut tylsiä sanoja äitinsä johdolla.

Saga oli taas ihan toista maata. Hänkin oli oikeastaan tullut hieman äitiinsä. Hänessä oli samaa tyyneyttä ja kärsivällisyyttä, kuin Liljassakin. Alienor oli siitä erittäin iloinen. Sagan kanssa oli helppo rauhoittua, jos Zinaida meinasi saada hänet paiskomaan kaikki perintöposliinit seinään silkasta suuttumuksesta.

Vaikka lapset olivat kuin toistensa vastakohtia, he leikkivät mieluusti yhdessä kuunnellen Ciran soittamia lastenlauluja. Cira oli nuorena haaveillut rokkitähden urasta, ja nyt hänellä oli kaksi innokasta fania. Se riitti oikein hyvin.

Ciran viihdyttäessä lapsia Alienor siirtyi kylpyhuoneen puolelle pyykkäämään. Hän oli parissa viikossa opetellut käyttämään ja korjaamaan kaikkia talosta löytyviä kodinkoneita. Hän alkoi jo kaivata työelämää, mutta lapset olivat vielä liian pieniä - ja vanhukset liian vanhoja - selvitäkseen yksin tai tuntemattoman hoitajan kanssa.

Hetken kuluttua Oliver ilmestyi kylpyhuoneeseen ja kaappasi Alienorin syleilyyn. Hän tuli kertomaan saaneensa juuri tärkeän ylennyksen töissä. Viimein hän pääsi mukaan päättämään kaupungin asioista. Se ei vielä auttanut nujertamaan järjestöä lopullisesti, mutta olisihan se ainakin alku. Heidän ilonsa pilasi kuitenkin olohuoneesta kantautuvat, hätääntyneet huudahdukset...

Miro yritti kaikin voimin hätistellä pois ympärillään lenteleviä tulikärpäsiä, mutta mitä enemmän hän huitoi, sitä voimattomammaksi hän itsensä tunsi...

Kun muu perhe oli ehtinyt paikalle, Miro oli jo ylittänyt rajan. Oliver ja Cira eivät tuntuneet käsittävän, mitä juuri oli tapahtumassa. Alienor ei ehtinyt tutustumaan Miroon tarpeeksi hyvin surrakseen tätä, mutta hänestä tuntui todella pahalta kaikkien huoneessa olijoiden puolesta. Miro ei saisi nähdä lapsien kasvavan ja Cira jäisi yksin...

Cira yritti vielä itkunsa seasta suostutella Miroa jäämään. Hän ei halunnut jäädä yksin. Kaikki se, mitä he olivat yhdessä kokeneet... Miro oli aina auttanut ja tukenut häntä, tehnyt mitä tahansa hänen puolestaan...

Miro ei vastannut mitään, mutta katsoi luottavaisesti Ciraa silmiin. Cira katsoi takaisin, ja yritti koskettaa vielä kerran rakasta miestään, mutta Ciran sormet lipuivat Miron haamun lävitse. Heidän oli nyt aika erota, viikatemies ei antaisi armoa, eikä odottaisi.

Miro lähti lipumaan hiljalleen kohti viikatemiestä, mutta kääntyi vielä Ciraa kohti muodostaen huulillaan sanat "pian nähdään". Cira pelästyi noita sanoja. Oliko hänenkin aikansa vähissä? Cira jähmettyi tuijottamaan Miron perään. Hän pääsisi pian ehkä Miron luo ikuisuudeksi, mutta ei hän halunnut jättää lapsenlapsiaan. Hän halusi nähdä heidän kasvavan, auttaa heitä läksyissä ja opettaa soittamaan kitaraa. Toisaalta kuolleelle pian voisi tarkoittaa pitkää aikaa, koska kuolleet elävät ikuisuudessa. Tähän ajatukseen Cira tuudittautui ja rauhoittui suremaan Miron poismenoa.

Miron poistuttua tapahtuma iskostui kaikkien tajuntaan. Äsken Miro oli vielä ollut läsnä, mutta nyt hän oli lopullisesti poissa. Cira turvautui Oliveriin anteeksiantavan näköisenä. Hän ei voinut enää mököttää Alienorin vuoksi, hän tarvitsisi nyt perheen tukea.

Samalla Ciralle muistui mieleen, mitä hänen oli pitänyt sanoa Oliverille jo kauan. Hän katsoi Oliveria tiukasti silmiin, ja muistutti, että Sagan täytyy olla perijä. Hänen oli otettava asia puheeksi heti, jos hänestä kuitenkin aika pian jättäisi.

Oliver otti Ciraa käsistä kiinni ja polvistui hieman, aivan kuin olisi puhunut pikkulapselle. Oliver vakuutti, että Sagasta tulisi perijä. Hän tiesi, etteivät Alienorin jälkeläiset kelvanneet perijän tehtävään. Jos Lilja olisi saanut normaali-ihoisen lapsen, Oliverin olisi pitänyt jättää Alienor ja pysyä Liljan kanssa saadakseen suvunjatkajan, mutta onneksi Saga oli perinyt aliengeenit. Oliver halusi osaltaan pitää huolta siitä, että heidän sukunsa tehtävä onnistuisi, se meni kaiken muun edelle.

Seuraavaksi koko joukkio tilasi taksin mennäkseen hautausmaalle. He halusivat viettää heti hautajaisia, jotta Miro pääsisi haudan lepoon.

Cira tunsi reitin vanhempiensa haudoille. Hän muisti kuin eilisen sen päivän, jona he olivat Miron kanssa tulleet ensimmäistä kertaa hautausmaalle. Hän oli silloin ajatellut omaa kuolemaansa, mutta se oli tuntunut niin kaukaiselta...

Miron hauta sijoitettiin Cycl0n3n haudan vasemmalle puolelle. Hetki tuntui niin epätodelliselta. Cirasta melkein tuntui siltä, että hän voisi mieluummin jäädä tänne miehensä ja vanhempiensa luo, kuin palata kotiin.

Oliverin itku ja lasten leikit tuntuivat kuuluvan niin kaukaa, kun Cira upposi muistoihinsa. Hänen lapsuutensa Limenan ja Cycl0n3n kanssa, nuoruutensa, jolloin hän tapasi Miron... Hänen koko elämänsä oli haudattuna maan alle. Ei kai hänestä tulisi samanlaista kuin hänen isästään, kun hänen äitinsä kuoli? Illat pitkät keinutuolissa taivaanrantaan katsoen, jos Miro vielä joskus palaisi...

Kesken muisteluiden Cira kuuli takaansa Alienorin pelokkaan kiljahduksen ja Oliverin huudon. Siitä huolimatta hän tunsi saaneensa rauhan. Hän tunsi itsensä onnelliseksi ja nuoreksi!

Hymyillen hän jätti ruumiinsa muuttuen haamuksi ja lipui ajasta ikuisuuteen Miron luo, tietäen, että muu perhe pärjäisi kyllä ja suku jatkuisi kuten kuuluikin.

Oliver ja Alienor olivat seisoneet Ciran mentyä hetken aivan paikoillaan, kykenemättä sanomaan tai tekemään mitään. He olivat samana iltana menettäneet kaksi läheistään! Alienor heräsi nykyhetkeen ensimmäisenä ja koitti lohduttaa Oliveria.

Alienor katsoi hautoja ja muistutti, että heitä oli vielä neljä jäljellä. Täydellinen perhe, jonka lapsissa kaikki edelliset sukupolvet jatkoivat elämäänsä. Olihan Saga perinyt isoisoäitinsä silmät Oliverin kautta, Ciralta oli peräisin Zinaidan kauniin ruskeat silmät.

Oliver piristyi hieman tajutessaan sen. Elämä jatkuisi. Hän katsahti vielä kerran äitinsä hautaa. Hän oli suvun ensimmäinen, joka ansaitsi ison haudan. Oliverin isoäiti Limena oli myös ansainnut sen, mutta jostain syystä se oli jäänyt saamatta. Viikatemies ei aina noudattanut sääntöjä, koska se teki mitä halusi.

Yön pimetessä perhe valmistautui lähtöön hautausmaalta. Heidän elämässään oli tapahtunut suuri käännekohta. Se tulisi yhdistämään heidät neljä vieläkin tiiviimmäksi perheeksi, jossa ei olisi enää surua ja ongelmia, jos se heistä olisi kiinni, pelkkää rakkautta ja onnea!

Kotiin päästyään jokainen oli todella uupunut. Lapset olivat nukahtaneet jo matkan aikana ja menivät nyt kehtoon kitisemättä sen enempää.

Alienor tilasi pizzan ensimmäistä kertaa elämässään. Oliver oli sanonut olevansa liian väsynyt laittamaan ruokaa, eikä Alienor halunnut polttaa koko taloa maan tasalle kokkausyrityksissään- se tästä vielä olisikin puuttunut!

Pian he nauttivat herkullisesta pizzasta, kumpikin omissa mietteissään. Surusta huolimatta he miettivät jo tulevaisuutta. Talo tuntui kovin tyhjältä näin, koska se oli rakennettu vähintään kuudelle ihmiselle. Nyt he voisivat rakennuttaa uuden talon, eikä menisi kauan ennen kuin lapset kasvaisivat kouluikään. Heillä oli elämä edessään, mitä he eivät olleet tätä ennen huomanneet!

 

*    *    *