Tildasta oli ihanaa herätä ennen muita, kun talo oli aivan hiljainen. Hän kuunteli lusikan kilinää lautasta vasten, ulkoa kuuluvaa lintujen laulua ja talon vieressä virtaavan joen kohinaa. Ei tappelevia pikkuveljiä eikä Theaa juoruamassa korvan vieressä tyhjänpäiväisiä juoruja. Rauhallinen aamiainen oli oiva rentoutuskeino ennen kiireistä koulupäivää.

 

 

 

Jonas aloitti päivänsä usein kylvyllä, ja siinä hänellä oli isosiskonsa kanssa samat tavat. Hänelle ei riittänyt kylmä pikasuihku aamutuimaan, vaan hän oli valmis laittamaan herätyskellonsa soimaan varttia aikaisemmin kuin veljensä, jotta hän saisi polskia rauhassa  kuplien keskellä hieman pidempään. 

 

 

 

Joalle aamuja tärkeämpiä olivat illat. Silloin oli aika riehua ja leikkiä, läksyt ehti hutaista valmiiksi aamullakin!

 

 

 

Varmistettuaan Joan ja Jonaksen heräämisen Tilda meni normaaliin tapaansa puutarhan huvimajaan harjoittelemaan balettia. Aika ennen koulua ei saanut olla pelkkää haaveilua puurolautasen äärellä, pitihän hänen myös herätellä itsensä, ja se onnistui parhaiten piruettien pyörinnässä!

 

 

Tilda oli ollut lapsesta saakka baletin lumoissa ja hän oli jo taitava tanssija. Hän kävi baletissa monena iltana viikossa, koska hän toivoi vielä elättävänsä itsensä tanssimisella muutaman vuoden päästä. Tildan opettaja olikin jo kaavaillut ryhmälle ensimmäistä isoa esiintymistä kaupungin teatterissa ja päärooliin pääseminen vaatisi vielä tiukempaa harjoittelua. 

 

 

Thea käyttäytyi enemmän normaalin teinin lailla, hän painoi mieluummin herätyskellon torkku-painiketta kymmenen kertaa ennen heräämistään, kuin lähti pomppimaan alusvaatteisillaan pihalle kalseaan aamuilmaan kukonlaulun aikaan. 

 

 

 

Thea kyllä kovasti yritti aina herätä ajoissa, mutta usein hänen päästessään sängynreunalle istumaan, varpaat koskettivat jääkylmää puuparkettia ja hän vetäisi ne äkkiä takaisin sänkyyn ja kellahti kyljelleen pehmeälle patjalle. Siitä ei enää malttanut nousta ylös, ei ennen kuin oli ihan pakko!

 

 

 

Kymmenen torkkua alkoi olla kriittinen raja, joten Thea hyppäsi sängyltään unenpöpperössä istumaan pienelle sammakkopallilleen. Siinä oli aina hyvä pukea vaatteet päälle, koska seisaaltaan se ei olisi onnistunut. Thea oli pari kertaa yrittänyt, mutta juuri heränneenä ei tasapaino oikein pitänyt ja tuloksena oli ollut vain kipeitä mustelmia. 

 

 

 

Thean vaihtaessa yöpukua vaatteisiin, alkoi Tilda olla lähtövalmis. Hän oli vielä jumppatuokionsa jälkeen käynyt suihkussa ja laittanut itsensä kauniiksi. Nyt Tilda oli valmis lähtemään kouluun, jonne hän meni mieluummin polkupyörällä rauhassa, kuin hälyisessä koulubussissa, joissa kävi armoton kuiskutus joka kerta, kun joku nousi bussiin. Teinin oli tärkeää tietää viimeisimmät juorut kaikista luokkatovereistaan! 

 

 

 

Tildaa ei juorut paljon kiinnostaneet, mutta Thea rakasti niitä! Hänestä oli hauskaa urkkia toisten elämää juorujen avulla, vaikka hän tiesi, että muut juorusivat hänestä aivan yhtä paljon, kuin hän muista. Siksi Thea kulkikin nyt bussilla kouluun, eikä Tildan kanssa polkupyörällä, kuten lapsena. 

 

 

 

Koulupäivän jälkeen Jonas teki ahkerasti läksyjä. Ei ollut kiva, kun ne veivät aikaa leikiltä, mutta toisaalta Jonaksesta oli hauskaa tehdä läksyjä ja oppia uutta. 

 

 

 

Tytöt olivat jo tehneet niin monena vuonna läksyjä, että heistä siinä ei ollut enää mitään hauskaa! Se oli kuitenkin välttämätön paha, joka piti hoitaa. Läksyillä pelasti arvosanassa paljon, jos tunneilla oli parempaa tekemistä, kuin vastailla opettajan kysymyksiin. 

 

 

 

Kun Jonas sai läksyt tehtyä, hän meni Joan kanssa puumajaan leikkimään. Naapurin vanha mies oli ehdottanut Aatolle, jos hän voisi rakentaa pojille sellaisen pihapuuhun. Aatto osasi kyllä kirjoittaa, mutta nikkaroimisessa hänellä oli peukalo keskellä kämmentä, joten hän oli ottanut tarjouksen iloisena vastaan. 

 

 

 

Pojilla oli mennyt monta iltaa mukavasti miestä autellessa ja majan valmistuttua he olivat käytännössä asuneet majassa. Vaikka perheen talokin oli iso, majassa sai olla oikeasti rauhassa. Jännimpiä leikkejä ei keskeyttänyt isosiskon maratonpuhelu kaverille viereisessä huoneessa tai äidin halu imuroida juuri nyt. Majaan ei päässyt kukaan ilman lupaa!

 

 

 

Thea ja Tilda kaipasivat myös omaa rauhaa ystäviensä kanssa, mutta he löysivät sen ennemmin porealtaasta kuin puumajasta. Heidän ystäväporukkansa vietti mieluiten aikaa heidän luonaan, muut kun asuivat pienissä taloissa, joissa huone jaettiin sisarusten kanssa, joten rauhallista paikkaa oli vaikeaa löytää, elleivät vanhemmat sitten olleet pois kotoa. 

 

 

 

Päivän puheenaiheena olivat tanssiaiset. Koululla oli perinteenä järjestää oikeat tanssiaiset koulussa alottaneille, jotta ihmiset tutustuisivat toisiinsa paremmin. Parien etsintä kävi vilkkaana ja sitäkin vilkkaampana kulkivat tiedot pariehdokkaista. Kukaan ei vielä tiennyt toisistaan kovin paljon, elleivät he sitten olleet peruskoulusta tuttuja, eikä sitä nyt ihan ketä tahansa viitsinyt parikseen pyytää. Taustat oli selvitettävä huolella!

 

 

 

Saga oli pyytänyt tyttöjä olemaan valmiina lähtemään kaupungille vielä illalla. Hänellä oli yllätys heille, he menisivät ostamaan tanssiaispuvut valmiiksi ennen kuin kaupat olisivat tyhjinä muiden sännätessä valitsemaan omiaan. 

 

 

 

Kaupungissa ei kovin montaa vaatekauppaa ollut ja Thea ja Tilda saivat olla todella tyytyväisiä isovanhempiensa perintöön, jonka vuoksi he saivat valita mekkonsa parhaasta liikkeestä. Totta puhuen tämän lisäksi kaupungissa oli vain yksi vaatekauppa, eikä siellä ollut kummoisetkaan valikoimat. 

 

 

 

Todennäköisesti kaupungin jokainen teini haki täältä tanssiaismekkonsa, mutta se oli eri asia, kuinka näyttävään pukuun kenelläkin oli varaa. Thea mittaili vartaloaan peilistä tyytymättömänä ja totesi tarvitsevansa ainakin sata kerrosta tylliä ja röyhelöä ollakseen jonkin muotoinen! 

 

 

 

Ja sen hän myös sai! Kaupassa töissä oleva stylisti oli etsinyt tytöille mitä ihanimmat prinsessamekot varastosta ja hän hurrasi itsekin aikaansaannokselleen. Tanssiaisiin oli vielä aikaa, mutta Thealle ja Tildalle oli jo tehty koekampauksetkin valmiiksi. Enää puuttui parit!

 

 

 

Siskokset halasivat toisiaan onnellisina. He olisivat näiden mekkojen kanssa varmasti tanssiaisten kauneimmat tytöt, ellei sitten koko maailman kauneimmat tytöt! 

 

 

 

Sillä aikaa kotona oli täysi sota päällä- nimittäin tyynysota! Aatto oli sulkeutunut työhuoneeseensa kirjoittamaan paria artikkelia ja pojille oli jäänyt koko talo käyttöön, eikä kukaan ollut vahtimassa! 

 

 

 

Tyynysota loppui kuitenkin lyhyeen Thean ja Tildan astuessa ovesta sisään perässään Saga, joka katsoi poikia varsin tuimasti. Tytöt halusivat heti kokeilla miltä heidän pukunsa näyttävät tanssiessa ja soimaan jääneet lastenlaulut saivat kelvata musiikiksi. Joa ja Jonas hämmästelivät siskojaan, joilla oli niin isot mekot, että niiden alle olisi voinut tehdä toiset majat! 

 

 

 

Kohta tanssi vei kaikki mukanaan ja pojatkin innostuivat heilumaan musiikin tahdissa. Heillä oli todella hauskaa, Jonas jo uhkaili tanssivansa koko yön isosiskojensa kanssa! 

 

 

 

Lopulta kuitenkin väsymys voitti ja Saga tuli patistamaan poikia hammaspesulle ja nukkumaan. He ehtisivät tanssia huomenna lisää, mikäli tytöt eivät jäisi koulun jälkeen parinsaalistusretkelle kovin pitkäksi aikaa! 

 

 

 

Kohta pojat olivat jo nukkumiskunnossa ja molemmat kaatuivat väsyneinä petiinsä miettien päivän hurjia seikkailuja toivoen, että seuraava päivä olisi yhtä jännittävä! 

 

 

 

Lasten lähdettyä aamulla kouluun Saga pääsi viettämään vapaapäiväänsä. Lawrence oli hetkeä aiemmin soittanut ja kysynyt voisiko hän tulla pitkästä aikaa kylään ja nyt hän seisoi jo oven takana soittamassa ovikelloa. 

 

 

 

Saga tervehti iloisesti vanhaa ystäväänsä, kuinka tässä olikaan vierähtänyt niin pitkä aika ilman että he olivat nähneet? Saga lähti jo kävelemään kohti keittiötä kysyen, ottaisiko Lawrence mieluummin kahvia vai teetä, kun Lawrence alkoi toppuutella, ettei häntä varten tarvinnut alkaa kahvia keittämään. Saga naurahti ja sanoi keittävänsä kuitenkin itselleen kahvit, joten samalla vaivalla Lawrencekin saisi kupposellisen. 

 

 

 

Sagan kääntyessä takaisin kohti keittiötä Lawrence huomasi tilaisuutensa tulleen. Nyt ei olisi aikaa jänistää. Hän keräsi kaiken rohkeutensa, unohti missä oli ja kenen kanssa keskittyen vain tehtäväänsä- aivan kuten hänelle oli opetettu- ja iski puukon suoraan Sagan selkään. 

 

 

 

Saga ei ehtinyt ajatella, mitä juuri oli tapahtunut, kun hän jo horjahti iskun voimasta ja Lawrence kaatoi hänet lattialle. Saga yritti turhaan rimpuilla vastaan, Lawrence oli liian voimakas ja selästä säteili lamaannuttava kipu kaikkialle. 

 

 

 

Sinä hetkenä Saga tajusi, kenen kanssa oli ollut tekemisissä kaikki nämä vuodet. Mustat nahkahanskat. Alienor oli kertonut hänelle tarinoita ajastaan järjestön vankina. Kaikilla oli ollut mustat nahkahanskat, jotka  nitisivät inhottavasti ja tuntuivat ihoa vasten kylmiltä ja kuolleilta. Sieppaajien kosketus ei ollut ollut ikinä lohduttava ja lämmin, kuten toisen ihmisen kosketus. Alienor oli monet kerrat miettinyt, olivatko hanskat vain tunnusmerkki, vai estivätkö ne jälkien jäämisen ja suojasi vankien kynsiltä ja hampailta, vai oliko niillä ollut myös psykologinen tarkoitus.

 

 

 

Oli tarkoitus mikä tahansa, Saga jäykistyi kauhusta ajatusten risteillessä päässä, ihan vain pieneksi hetkeksi, mutta se oli tarpeeksi pitkä aika Lawrencelle. Hän iski puukkonsa toisen kerran Sagaan. Saga huusi tuskasta ja pelosta ja vilkaistessaan Lawrencea hän näki miehen kasvoilla vilahduksen katumusta, mutta hetkessä kasvot olivat muuttuneet taas julman ilmeettömiksi.

 

 

 

Lawrence tiesi iskeneensä puukon tällä kertaa oikeaan paikkaan, joten hän istui tyynen rauhallisesti tuolille odottamaan. Hänen oli turha tuhota järjestön tutkimusruumista enää enempää. Jos Saga jostain syystä livahtaisi hänen ohitsensa ja lähtisi karkuun, ei hän pääsisi postilaatikkoa pidemmälle, kun hän jo lyyhistyisi maahan. Lawrence katsoi Sagaa ja mietti. Hän voisi selittää kaiken, olivathan he ystäviä, mutta Saga tiesi varmasti kertomattakin. Hän oli ollut niin monta vuotta koulutettavana tätä hetkeä varten, joten nyt hän aikoi vain nauttia näystä. Lawrence oli rakastanut Sagaa lapsesta asti, mutta Saga oli valinnut toisen. Tämän hetken Saga olisi kuitenkin hänen armoillaan, hän päättäisi elämästä ja kuolemasta. Lawrence ei voinut saada Sagaa tämän pidemmäksi aikaa, joten oli oikea ratkaisu viedä hänet pois muiltakin, eikä palkkiokaan siitä hyvästä ollut turhan pieni. 

 

 

 

Tilda oli herännyt alakerrasta kuuluvaan huutoon ja tullut vilkaisemaan, mitä siellä tapahtuu. Hän oli saanut päivän vapaaksi, kun hän oli luvannut mennä illaksi tanssiaisten suunnitteluryhmään. Portaikon yläpäästä häntä kohtasi näky, joka sai hänen henkensä salpautumaan. Mitä hänen äitinsä teki maassa vuotaen verta ja miksi Lawrence istui vieressä, eikä tehnyt mitään? Veriroiskeet Lawrencen kasvoissa eivät paljon jättäneet arvailun varaan... 

 

 

 

Saga oli huomannut yläkerrassa liikettä ja katsahtanut varovasti siihen suuntaan. Sen jälkeen hän oli kääntänyt päänsä Lawrencesta poispäin ja muodostanut huulillaan kaksi sanaa: "järjestö" ja "pakene". Tildan ei tarvinnut kuulla sen enempää, kun hän jo tiesi olevansa hengenvaarassa, niin paljon oli isoäiti hänenkin kuultensa muistellut. Tildan sydän hakkasi rinnassa niin, että sattui ja veri kohisi korvissa. Tilda otti seinästä kiinni, jotta jalat eivät menisi alta ja veti syvään henkeä rauhoittaakseen itsensä. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa ja juosta pelastamaan äitinsä, mutta siinä hän menettäisi vain oman henkensä. 

 

 

 

Tilda keräsi kaikki voimansa, niin henkiset kuin fyysisetkin ja käveli huterasti hänen ja Thean huoneeseen. Äsken hän oli herännyt täältä aurinkoiseen aamuun, valinnut mukavat vaatteet ja lähtenyt keittämään puuroa. Nyt hänen pitäisi ottaa mukaansa kaikki tarpeellinen ja jättää tämä huone ja koko koti. Tänne ei olisi enää palaamista. Kun järjestö huomaisi, etteivät lapset palaakaan koulusta kotiin suoraan ansaan, he jättäisivät jonkun odottamaan. Tilda päätti olla ottamatta turhaa taakkaa mukaansa ja veti yllensä vain lämpimiä vaatteita ja vanhan takkinsa. 

 

 

 

Tilda käveli päättäväisesti yläkerran läpi vanhempiensa makuuhuoneeseen ja yritti miettiä jotain muuta, kuin kaikkia muistoja, jotka jäisivät tänne ja ennen kaikkea hänen äitiään, joka teki kuolemaa alakerrassa. Nyt oli vain päästävä pois täältä mahdollisimman nopeasti, eikä siihen ollut muuta tietä, kuin parveke. 

 

 

 

Otettuaan makuuhuoneen kirjahyllystä kirjan sukunsa historiasta hän avasi äänettömästi parvekkeen oven ja kiipesi parvekkeen aidan yli yrittäen olla miettimättä, kuinka korkealla oli. 

 

 

 

Tilda yritti unohtaa karmean tilanteen niin tehokkaasti, että häntä alkoi melkein hymyilyttää. Miksi ihmeessä hän oli pakenemassa omasta kodistaan keskellä kirkasta päivää toisen kerroksen parvekkeen kautta? Ennen kun hän muistaisi taas liikaa, hän päästi irti ja hyppäsi.

 

 

 

Alastulo ei ollut kovinkaan sulava, mutta onnekseen Tilda ei saanut muuta kuin naarmuja käsiinsä. Ne kuitenkin unohtuivat saman tien, kun hänen mieleensä palasi kuva hänen äidistään, joka yltä päältä veressä aneli häntä pakenemaan. 

 

 

 

Varmistuttuaan, ettei heidän kotinsa liepeillä oleskellut vartijoita tai muita vastaavia Tilda lähti juoksemaan kohti kaupungin keskustaa ja hän todella juoksi koko matkan. Keskuspuiston liepeillä hänen täytyi kuitenkin hidastaa vauhtia. Hänen mielessään pyörivät aamun tapahtumat, mutta muut ihmiset näkivät vain auringonpaisteen ja puistossa leikkivät lapset, eikä Tilda halunnut herättää heidän huomiotaan juoksemalla kuin hirviö olisi hänen perässään. 

 

 

 

Kun Tilda pysähtyi ja ensimmäistä kertaa mietti, mitä hän tekisi, muisti hän muut perheenjäsenet. Hän soitti isälleen ja käski hänen hakea pojat koulusta ja lähteä pois. Sen jälkeen hän lähetti tekstiviestin Thealle ja käski hänen lähteä koulusta heti. Yksi tietty sana sai molemmat ymmärtämään, että on tosi kyseessä. Tilda vain toivoi sydämensä pohjasta, että Thea pystyisi lähtemään luokkahuoneesta sanomatta sanaakaan ystävilleen ja jättämään heidät ikuisesti. 

 

 

 

Tilda ei ollut varma, minne hänen pitäisi nyt mennä. Vaarallisin tilanne oli nyt ohitse, hän oli ihmisten keskellä turvassa. Hänen pitäisi kuitenkin iltaan mennessä olla poissa täältä, silloin hänet voitaisiin helposti siepata kadunkulmasta auton kyytiin ilman että kukaan ehtisi auttamaan häntä. Hän oli jo hyvästellyt kotinsa ja nyt oli aika hyvästellä läheiset. Tilda heitti ainoan yhteydenpitovälineensä, kännykkänsä, kaupan edessä olevaan hedelmäkojuun, ettei häntä jäljitettäisi ainakaan sen avulla. 

 

 

 

Tilda jatkoi matkaansa kaupungin syrjäseutuja kohti. Siellä oli yksi linja-autopysäkki, josta häntä ei ehkä etsittäisi, sen olemassaolostakaan kun eivät kaikki kaupunkilaiset tienneet. Matkan varrella hän kävi Zinaidan luona, hänenkään ei olisi enää turvallista asua täällä. Pöydällä näytti olevan ruoka ja ruokailuvälineet valmiina, mutta ketään ei näkynyt. Aatto oli ehkä jo varoittanut heitä ja he olivat lähteneet samantien vauvansa kanssa pakoon. 

 

 

 

Ilta alkoi jo hämärtyä, kun Tilda asteli Zinaidan pihalta pois. Toisaalta pimeyden turvin olisi helpompi liikkua, mutta järjestö oli jo varmasti laittanut etsijöitä liikkeelle. Tildan täytyisi liikkua mahdollisimman nopeasti, mutta katsoen tarkasti joka suuntaan valmiina juoksemaan henkensä edestä. 

 

 

 

Kuin ihmeen kaupalla edes yhtään autoa ei ajanut Tildan ohitse hänen kävellessä pysäkille. Tilda tunsi olonsa helpottuneeksi, kun määränpää häämötti edessäpäin. Vielä hän ei ollut turvassa, mutta hän oli päässyt jo näin pitkälle. Enää tarvittaisiin linja-auto, joka veisi hänet kauas pois täältä, kauas pois kodista ja perheestä. 

 

 

 

Tilda istahti pysäkin puiselle penkille ja hengähti syvään. Tämä oli päivän ensimmäinen hetki, kun hän sai olla rauhassa miettimättä, minne seuraavaksi säntäisi. Hän yritti rauhoittua ja miettiä mielessään iloisia asioita, mutta päivän tapahtumat puskivat pintaan mielen syövereistä. Olikohan hänen perheensä päässyt turvaan? Minne he olivat menneet ja näkisikö Tilda heitä enää koskaan? Minne hän itse oli menossa? Tildahan oli vasta kuudentoista, miten ihmeessä hän pärjäisi yksinään... Olisiko hänen sittenkin pitänyt rynnätä pelastamaan äitinsä ja mennä hänen mukanaan, minne ikinä järjestö heidät olisikaan vienyt... Olisi siellä ainakin saanut ruokaa ja katon päänsä päälle...

 

 

 

Lämpötila oli tippunut auringon laskiessa ja Tildaa alkoi jo paleltaa. Hänellä ei ollut tietoakaan siitä, koska seuraava linja-auto tulisi ja minne se olisi menossa. Hän ei voisi jäädä istumaan ja odottamaan koko yöksi, mutta ei hänellä ollut mitään paikkaakaan, minne mennä yöksi. Viereisellä suo-alueella oli toki autioita mökkejä, mutta Tilda ei todellakaan halunnut mennä sinne yksin pimeällä. 

 

 

 

Tilda nousi nopeasti seisomaan, kun hän oli näkevinään auton valot mutkan takana. Jostain syystä auto kuitenkin pysähtyi puiden taakse ja Tilda kuuli ovien pamahtavan kiinni. 

 

 

 

Kun Tilda oli huomannut kahden miehen tulevan pysäkkiä kohti, hän oli hiipinyt nopeasti pysäkin taakse. Hän ei olisi ehtinyt juosta äänettömästi tarpeeksi kauas metsään piiloon, joten hän päätti piiloutua pysäkin vieressä olevien roskatynnyreiden sisään, vaikka niiden haju ei ollutkaan kovin houkutteleva. 

 

 

 

Ennemmin Tilda kesti hetken aikaa oleskelun kuvottavien roskatynnyreiden sisällä, kun antoi noiden miesten löytää hänet. Miesten, joilla oli mustat nahkahanskat. Vaikka hän vain hetki sitten oli miettinyt olisiko järjestölle antautuminen ollut mukavampi vaihtoehto, nyt hän tiesi tehneensä oikean päätöksen paetessaan. Miehistä ja heidän puheistaan oikein huokui halveksunta alieneita kohtaan. Tilda oli heille vain karannut koe-eläin, jolla ei olisi väliä saataisiinko hänet takaisin elävänä vai kuolleena, kunhan hän ei jäisi maapalloa saastuttamaan olemassaolollaan. 

 

 

 

Vaaleampi mies jakeli käskyjä toiselle miehelle kyllästyneellä äänellä. He olivat koko päivän kolunneet kaupunkia lävitse muiden kanssa, eikä jälkeäkään ollut löytynyt. Ei keskustasta, eikä syrjäseuduilta. Ehkä karkulaisperhe oli majoittunut suolla olevaan taloon ja odotteli siellä järjestön häipymistä. Siinäpähän odottelisivat, seuraavaksi oli vuorossa suon piiritys ja jokaikinen talo sytytettäisiin palamaan, kunnes jostain juoksisi alieneita ulos. Sen jälkeen heistä tulisi reikäjuustoja, tänä yönä ei ammuksia säästeltäisi! Olisipahan kaupunginjohtajakin tyytyväinen päästessään kertaheitolla eroon suolla majailevista kulkureista...

 

 

 

Tildasta alkoi tuntua siltä, että hän ei ikimaailmassa selviäisi pois täältä. Hänen teki mieli haukkoa henkeään sydämen pamppaillessa tuhatta ja sataa ja toisaalta oksentaminenkaan ei ollut kaukana. Tildan onneksi toinen miehistä käski apulaisensa pois pusikosta hetken kuluttua ja he alkoivat tekemään lähtöä. He eivät halunneet jäädä paitsi aamuyön teurastajaisista...

 

 

 

Tilda odotti aivan liikkumatta roskatynnyrissään vielä puoli tuntia miesten lähdön jälkeen. Häntä pelotti, että jompikumpi olisi jäänyt vielä kulman taakse odottelemaan toisen kaasuttaessa autolla hämäyksen vuoksi pois. Kun Tilda ryömi takaisin raikkaaseen ulkoilmaan, ei hän kuitenkaan nähnyt ketään, vaikka kuinka tarkasti yritti katsoa ympärillään valkenevaa maisemaa. 

 

 

 

Tilda jäi vielä hetkeksi istumaan tynnyreiden suojiin. Hän haisi vanhoille jätteille, jalat olivat puuduksissa ja pistelivät, eikä hän ollut syönyt yli vuorokauteen. Olo oli aivan hirveä, mutta silti hän piti itsensä kasassa ja keskittyi tarkkailemaan metsänreunaa, valmiina hyppäämään esille, jos linja-auto tulisi. 

 

 

 

Ensimmäinen linja-auto tuli vasta aamun valjettua. Sinä aikana Tilda oli ehtinyt hieman tuulettaa vaatteistaan hajuja pois. Hän oli myös käynyt katsomassa metsän puolella, olisiko siellä mitään syötäväksi kelpaavaa, mutta ei hän ollut löytänyt kuin muutaman marjan. Nyt Tilda kuitenkin heilutti iloisena bussille, jonka keulassa luki vieraan kaupungin nimi. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan sen nimisestä kaupungista, mutta tärkeintä oli päästä täältä pois. Pian järjestö huomaisi, ettei suolta löytynyt yhtäkään Starberryä,ja he ehkä laajentaisivat etsintänsä naapurikaupunkeihin. Siihen mennessä oli parasta olla todella kaukana! 

 

 

 

Samaan aikaan Starberryjen talossa pitkä yö oli ohitse. Saga oli sinnitellyt mahdollisimman pitkään istuen rauhallisesti lattialla, sanomatta sanaakaan. Hän oli toivonut ihmeen tapahtuvan, kuten oli käynyt hänen vanhemmilleenkin. Ehkä joku olisi saapunut avuksi tai Lawrence olisi päättänyt sittenkin pelastaa hänet. 

 

 

 

Niin ei kuitenkaan käynyt. Vain hetki sitten Saga oli vetäissyt vaivalloisesti viimeisen henkäyksensä, ennen kuin oli kaatunut lattialle sulkien hitaasti silmänsä. Lawrence katseli hetken Sagaa, joka lipui pois tästä maailmasta. Hän odotti kyyneleitä tai surua, jotain, mutta hän ei kyennyt tuntemaan mitään. 

 

 

 

Kun Sagan ruumis haettiin pois, Lawrence totesi olevansa nyt yksi järjestön parhaista palkkamurhaajista, ja tämän jälkeen hänelle myös maksettaisiin erittäin hyvin. Ehkä hän muuttaisi tähän taloon asumaan, jotta voisi muistella loppuelämänsä tätä täydellistä perhettä, jonka hän tuhosi. Ensin hänen olisi tosin päätettävä, asettuisiko hän Twinbrookiin asumaan ja tekemään pieniä keikkoja, vai ottaisiko hän vastuulleen viimeistenkin Starberryjen hävittämisen, jonka jälkeen hänen ei tarvitsisi tehdä enää päivääkään töitä...