LC Starberry muutti bloggerin puolelle!

http://lcstarberry.blogspot.fi


























 

Tilda oli istunut bussin kyydissä monta tuntia. Jossain vaiheessa väsymys oli voittanut ja hänen silmänsä olivat painuneet kiinni. Hän oli havahtunut vasta kuljettajan kuuluttaessa päätepysäkkiä. Tilda oli päätynyt kaupunkiin nimeltä Bridgeport, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan siitä kuinka kaukana kotoa hän oli ja vielä vähemmän siitä, mihin suuntaan hänen nyt pitäisi lähteä. 

 

Kaupungin kartta oli näyttänyt aivan vieraalta, eikä tähän aikaan yöstä kulkenut enää bussejakaan joiden kyydissä olisi voinut nukkua turvallisesti aamuun asti. Tildasta tuntui ettei hänen päässään liikkunut yhtäkään ajatusta. Häntä väsytti todella ja viileä yöilma sai hänet tärisemään kylmästä. Hän toivoi että joku vain tulisi ja tarjoaisi hänelle yöpymispaikkaa, olkoot se sitten vaikka järjestön pomo, mutta tämä leikki alkoi jo kyllästyttää todella!




 

 

Tilda pelästyi jo omia ajatuksiaan. Hän oli päässyt karkumatkallaan jo näin pitkälle. Hänen edessään häämötti iso kaupunki, josta häntä ei ihan noin vain löydettäisi. Nyt oli vain koottava itsensä. Näin suuresta kaupungista löytyisi varmasti useampikin yöpymispaikka, jos ei ihan viiden tähden hotellia alkaisi vaatimaan. 

 

Tilda lähti kävelemään päämäärättömästi eteenpäin. Kaupungin keskustassa varmasti riittäisi ihmisiä ja elämää tähänkin aikaan yöstä, mutta koskaan ei voinut tietää kenellä oli pahat mielessä. Niinpä Tilda päätti kokeilla onneaan hieman syrjemmässä. Tuskin kaupungin laitamilta sen parempaa seuraa löytyisi, mutta ehkä pitäisi vain vältellä jokaikistä vastaantulijaa varmuuden vuoksi. 

 

 Hetken käveltyään Tilda lähestyi siltaa, jonka takaa kuului meren kohina. Rakennukset alkoivat muuttua ränsistyneemmän näköisiksi ja ainoa elämästä kertova merkki oli keltaista vilkuttava liikennevalo. Tilda tunsi sydämensä hakkaavan jännityksestä. Sataman luota voisi löytyä tyhjillään olevia rakennuksia tai sitten siellä majailisi kaupungin pahimmat rikolliset, jotka varmasti riemastuisivat nähdessään yksinäisen teinitytön...

 

 

Tilda päätti jatkaa eteenpäin nähdessään edessään jo lupaavan näköisiä vanhoja rakennustyömaita. Tildan päässä tuntui huutavan sata ääntä yhtäaikaa kehottaen häntä pakenemaan ja menemään takaisin kotiinsa, mutta hän jatkoi matkaansa taistellen jokaisen askeleen kanssa. Oli näytettävä varmalta ja voimakkaalta, ehkä sitten roistot pysyisivät poissa hänen tieltään! Tai ainakin ylikierroksilla käyvän mielikuvituksen uhkakuvat...

 

Onneksi näinkin syrjäisellä alueella oli jonkin verran liikennettä. Auton äänen kuullessaan Tilda pelästyi aina pahanpäiväisesti, mutta auton ajettua ohitse hänet valtasi helpotus. Kukaan ei uskaltaisi näinkin vilkkaan tien varressa tehdä hänelle mitään pahaa. Ainakin Tilda yritti uskotella niin itselleen.

 

Yö alkoi olla pimeimmillään kun Tilda pääsi rantaan asti. Kaikki hänen näkemänsä autiot talot olivat olleet tarkasti aidattuja ja lukittuja. Talot olivat olleet selvästi omillaan jo kauan, mutta ilmeisesti kaupungin kodittomia ei haluttu sotkemaan omalle tontille. 

 

Tilda veti syvään henkeä ja tunsi nenässään kylmänkostean meri-ilman. Meri näytti todella kauniilta tähtitaivaan alla, mutta Tilda ikävöi kovasti kotikaupunkinsa suovedellä täytettyä tekojärveä ja joesta nousevaa usvaa. Ja perhettään... 

 

Tilda jatkoi reippaasti matkaa nähdessään vähän matkan päässä rannalla olevat varastohallit. Niissä ei ollut aitoja ympärillä kuin parilla sivulla, joten enää tarvitsisi päästä ovesta sisään. 

 

Ovea ei tarvinnut kauaa nykiä, kun ruosteiset lukot antoivat periksi ja ovi nousi kolisten ylös. Tilda pelästyi ääntä, joka kaikui kauan yössä, mutta varmistuttuaan ettei missään näkynyt liikettä, hän astui varovasti sisään. 

 

Halli näytti olevan täynnä pölyn peittämää tavaraa, jota kukaan ei ollut hetkeen kaivannut. Tilda oli todella iloinen löydettyään itselle turvapaikan, mutta hän ei voinut olla irvistämättä epäsiisteydelle. Hän oli koko elämänsä elänyt isossa talossa hieman siivoushullun äitinsä kanssa, joten halli ei oikein tuntunut kodikkaalta ainakaan  ensisilmäyksellä. 

 

Lopulta väsymys alkoi painaa Tildaa niin paljon, että hänelle kelpasi nurkasta löytynyt vanha sohva. Parempi sekin kuin kylmä betonilattia. Sitä paitsi nyt Tilda pystyi ensimmäisen kerran kodista lähdettyään hengähtämään. Enää ei tarvinnut paeta, täältä häntä ei ihan varmasti tultaisi etsimään. Tilda mietti olikohan muu perhe löytänyt itselleen turvallisen pakopaikan. Hänellä oli niin kova ikävä siskoaan ja tämän tyhmiä juoruja, sekä ärsyttäviä pikkuveljiään. Oli vaikeaa ymmärtää miksi joku oli halunnut pilata heidän onnensa ja erottaa perheenjäsenet toisistaan ja vain sen takia että heidän esiäitinsä oli tullut vuosikymmeniä sitten tälle planeetalle. Olisi pysynyt omalla planeetallaan, niin nyt ei tarvitsisi istua hiirensyömällä sohvalla ypöyksin peläten itsensä ja perheensä puolesta!

 

Kauan Tilda ei jaksanut murehtia asioita joille hän ei voinut mitään, kun hänen silmäluomensa painuivat kiinni. Hän oli niin uuvuksissa, ettei edes selkään sohvasta painuvat vieterit ja hallissa leijuva homeen haju pitäneet häntä hereillä. 

 

Usean tunnin kuluttua Tilda heräsi voimakkaaseen ääneen hieroen silmiään, jotka tuntuivat olevan täynnä pölyä. Hänellä ei ollut mitään tietoa kuinka kauan hän oli nukkunut ja oma aikansa meni senkin muisteluun, miten hän oli päätynyt tänne. 

 

Tildan muisti palaili pikkuhiljaa ja paniikki valtasi hänet, kun hän muisti mistä hänet herrättänyt ääni oli tuttu. Ovi oli rämissyt samalla tavalla, kun hän itse oli murtautunut halliin sisään. 

 

Tilda ponkaisi sohvalta pystyyn kuin raketti. Joku oli avannut oven ja löytäisi hänet aivan pian. Hän yritti rauhoitella itseään, että hän voisi aina selittää, ettei ollut täällä pahoissa aikeissa, mutta hänen mieleensä ilmestyi muistikuvia Lawrencesta. Jos sisääntulija oli järjestön väkeä, he eivät paljoa kyselisi, vaan teurastaisivat hänet tähän paikkaan. Tilda mietti vaihtoehtojaan kuullessaan askeleita hallin toisesta päästä. Ottaisiko hän rautatangon aseekseen ja yllättäisi tulijan? Niin varmasti, hän ei ikinä voittaisi ammattitappajaa. Tai mitä jos se olisikin harmiton kulkuri, jonka hän tappaisi itse vahingossa? 




 

 

Tilda katsoi parhaaksi livahtaa sohvan taakse piiloon. Jos tulija olisi vain joku, joka pitää majaa hallissa, Tilda voisi hiippailla pois hänen nukahdettuaan. Jos järjestö olisi löytänyt hänet - no, sohvan takana olisi aikaa laatia suunnitelma, tai vaikka kaivaa tunneli ulos, kunhan järjestön väki aloittaisi paikan kääntämisen hallin etuosasta. 

 

Tilda jähmettyi sohvan takana aivan paikoilleen kuullessaan askelten pysähtyvän vähän matkan päähän.

-Huhuu, oletko vielä täällä?, miehen ääni kaikui hallin seinissä.
-Tule esiin vain, en minä aio tehdä sinulle mitään pahaa!

Tilda kuuli veren kohinan korvissaan ja hän mietti vaihtoehtojaan saamatta mitään järkeä ajatuksiinsa. Hän voisi ryömiä kauemmas laatikoiden taakse piiloon tai hyökätä raivopäisesti miehen kimppuun. Tilanne tuntui niin epätodelliselta - vasta pari päivää sitten hän oli jutellut koulussa ystävien kanssa tanssiaisista ja miettinyt mitä hakee kaupasta evääksi illan balettiharjoituksiin. Tämänhetkinen tilanne muistutti lähinnä kauhuelokuvaa, joita hän ei ollut ikinä uskaltanut edes katsoa, puhumattakaan siitä että hän oli itse sellaisessa juuri nyt! 


 

Sohvan takaa alkoi kuulua hiljaista nyyhkytystä. Tilda oli väsynyt ja sekaisin, hän ei vain jaksanut enää koko tilannetta. Hän yritti pidätellä kyyneleitä, mutta kuullessaan miehen nousevan sohvalle hän antoi kyynelten virrata, millään ei ollut enää mitään väliä. 



 

Mies kyykistyi Tildan viereen tytön painaessa päänsä yhä syvemmälle käsiinsä ja odottaen mitä tapahtuu. 

-Hei, ota ihan rauhassa, ei ollut tarkoitus pelästyttää, mies sanoi pahoitellen ja tarttui Tildaa kädestä.
-Olin yöllä matkalla kotiin ja näin eksyneen näköisen tytön tulevan tänne, tulin vain tarkistamaan oletko kunnossa, hän lisäsi rauhoitellen. 

 

Ystävälliset sanat helpottivat kummasti Tildan oloa. Hän nosti varovasti päätään ja katsoi tulijaa. Mies esitteli itsensä Noeliksi ja jäi odottamaan Tildan kertovan nimensä. Tilda istui jännittyneenä ja mietti, uskaltaisiko kertoa miehelle nimensä vai varmisteliko hän vain olevansa oikean alienin perässä. 

-Tilda..., hän kuiskasi lopulta pitäen katseen maassa. 

 

Noel näki, että Tilda pelkäsi vieläkin. Hän ihmetteli mitä niin kamalaa noin nuori tyttö on joutunut kokemaan yöpyäkseen tällaisessa paikassa ja ollakseen kauhuissaan nähdessään toisen ihmisen. 

-Tämä ei ole kovin mukava paikka yöpyä. Jos haluat, voit tulla luokseni käymään, minulla on siellä yksi ylimääräinen huone jossa saisit nukkua rauhassa väsymyksesi pois, Noel ehdotti mahdollisimman rauhallisella äänellä välttäen nopeita liikkeitä, kuin puhuen aralle linnunpoikaselle joka saattaisi nousta siivilleen hetkenä minä hyvänsä ja lentää pois. 

 

 

Noel nousi hitaasti seisomaan ja ojensi kätensä osoittaen, että valinta oli Tildan. Tilda yritti koota ajatuksensa Noelin odottaessa kärsivällisesti. Tilda ei todellakaan haluaisi jäädä tänne yksinään toiseksi yöksi, eikä hänellä ollut muutakaan paikkaa minne mennä, mutta voiko tuohon tuntemattomaan luottaa? Kävelisikö Tilda suoraan ansaan vai oliko tämä sittenkin hänen pelastuksensa? 




 

Viimein Tilda oli tarttunut vapisevin käsin Noelin käteen. Jos mies haluaisi hänet mukaansa, hän olisi seuraavaksi raahannut hänet väkisin hallista ulos, mutta jos hänellä oli oikeasti tarjota yösija, Tilda ei halunnut menettää tilaisuutta. 




 

Aamuilma tuntui raikkaalta ja pilvien takaa kurkisteleva aurinko häikäisi Tildan silmiä, kun hän tuli hämärästä hallista ulos Noelin perässä. Tilda alkoi rentoutua pikkuhiljaa kun hän ei tuntenut itseään enää nurkkaan ajetuksi. Oikeastaan ihan mukavaa tavata ihminen, joka haluaa auttaa tuntematonta neitoa pulassa!

 

He kävelivät tietä pitkin hiljaisuuden vallitessa. Noel ei uskaltanut sanoa mitään, ettei tyttö pelästyisi ja Tilda oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa. Hän ei voinut olla ajattelematta taas kerran tilannetta kotona nähdessään satama-alueen ränsistyneet autiotalot, jollaisia oli Twinbrookin suo täynnä. Järjestö oli sytyttänyt koko suon tuleen löytääkseen alienit ja koska he eivät sivullisista piittaa, seuraavaksi palo oli varmasti levitetty "vahingossa" kaupunkiin. Tildan isoisä oli kaupunginjohtajana parantanut alienien oloja kaupungissa huomattavasti ja useat alienperheet olivat muuttaneet sinne viimeisten vuosikymmenien aikana. Heillä ei varmasti olleet asiat enää kovin hyvin, mutta ei tainnut olla tavallisillakaan ihmisillä...

 

-Tuossa minä asun, Noel sanoi osoittaen alueen hyväkuntoisimman näköistä taloa ja havahduttaen Tildan ajatuksistaan.
-Olen yrittänyt kunnostaa taloa ja pitää siitä hyvää huolta, vaikkei se olekaan omani, vaan jonkun kauan sitten hylkäämä, kuten alueen muutkin talot.




 

Tilda katsoi ihastellen paikkaa, johon he olivat tulleet. Talo oli hurmaavan näköinen ja villiintyneessä puutarhassa asustelevat pikkulinnut eivät näyttäneet häiriintyvän heidän läsnäolostaan lainkaan. 

 

 

Pihalla oli jopa pieni lampi, jossa sorsat uivat tyytyväisinä ympyrää, ihan kuin vieressä avautuva merinäköala ei olisi ollut jo tarpeeksi! Puutarha toi Tildan mieleen kodin puutarhan. Se oli ollut hänelle lapsesta asti tärkeä. Pensaissa oli ollut ihanaa leikkiä piilosta, maata auringossa nurmikolla tai katsoa lammessa asustavien nuijapäiden kasvua isoiksi sammakoiksi, kunnes ne loikkivat viereiseen jokeen elämään sammakon elämäänsä. 

 

Hetken päästä Tilda oli haukotellut makeasti ja Noel pyysi häntä seuraamaan itseään ylimpään kerrokseen, jossa ylimääräinen makuuhuone sijaitsi. Tilda tunnusteli matkan aikana portaiden sileää puupintaa ja seinän rosoista kiveä. Miten ihanalta tuntuikaan olla taas turvassa, kun pystyi miettimään näin vähäpätöisiä asioita! 

 

 

Viimeiset rappuset kivuttuaan Noel jäi seisomaan rappusten yläpäähän. Hän kertoi yrittäneensä pitää huoneen siistinä, vaikkei se käytössä ollutkaan. Eihän sitä koskaan tiennyt milloin sille tulisi käyttöä!

 

Tilda katsoi ihastellen huonetta. Se oli täynnä mitä kummallisinta tavaraa, vaikkei kukaan asunutkaan siellä. Noel ei vaikuttanut sisustusintoilijalta, mutta huoneessa jokainen pieni esine oli tarkasti omalla paikallaan ja sänkykin oli pedattu kuin sisustuslehden kuvauksia varten. 

 

Tildan vielä ihaillessa huoneen yksityiskohtia Noel lähti takaisin alakertaan toivotellen kauniita unia mennessään. Hän ei halunnut häiritä enempää tyttöparkaa, joka ei varmasti toivonut mitään muuta enemmän kuin hyviä unia pehmeässä sängyssä. 

 

Noel oli arvannut aika hyvin, mutta Tilda ei ihan vielä pystynyt sulkemaan silmiään. Hän päätti kiivetä hetkeksi istumaan ikkunalaudalle rauhoittumaan, koska hänen päässään tuntui pyörivän aivan liikaa ajatuksia, jotka vain seuraisivat häntä uniin saakka. 

 

Nyt Tilda tunsi olevansa turvassa ja nautti tuntemuksesta täysin rinnoin. Hän tunsi, miten huolet ja stressi karisivat pois hänen katsellessa kauas merelle. Noel oli todella mukava huolehtiessaan hänestä, mutta oli parasta silti olla kotiutumatta liikaa. Viimeistään parin päivän kuluttua pitäisi jatkaa matkaa ja keksiä pysyvämpi asuinpaikka, ehkä jopa hankkia töitä, koulunkäynnistä ei ainakaan tulisi enää mitään. 

 

Tilda ei tiennyt edes halusiko hän jäädä tähän kaupunkiin vai jatkaa matkaa vielä kauemmas, mutta sitä ehti miettiä myöhemminkin...

 

Tilda heräsi auringonvalon osuessa hänen silmiinsä. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä kello oli. Oliko hän nukkunut kokonaisen vuorokauden? Tai ehkä useammankin. Toisaalta mitä merkitystä ajalla enää oli, tärkeintä että hän oli ylipäänsä saanut nukkua univelkansa pois. 




 

Tilda nousi sängynreunalle istumaan ja miettimään murisevaa mahaansa. Hän oli viimeksi syönyt bussipysäkin takana olevasta metsästä pari hassua marjaa, eikä hän edes tiennyt kuinka kauan siitä oli. Yöpöydälle oli ilmestynyt kupillinen teetä hänen nukkuessaan, mutta se oli jo jäähtynyt. Siitä ei paljon iloa olisi. 

 

 

Talossa oli varmasti keittiö jossain ja Tilda nousi sängystä lähteäkseen etsimään sitä. Hän kuitenkin pysähtyi peilin eteen ja katsoi huvittuneena itseään. Hiukset olivat sekaisin ja pari päivää vanhat ripsivärit levinneet silmien ympärille niin, että hän näytti pandakarhulta. Vaatetuksessakaan ei ollut kehuttavaa, samaisessa paidassa hän oli juossut kaupungin poikki, lymyillyt roskiksessa ja homeisessa varastossa. No, tämän näköisenä Noel hänet tänne toikin, Tilda ajatteli ja pyyhkäisi luomiltaan suurimmat sutut pois. 




 

Tilda meni portaat alas ja jäi katsomaan näkemäänsä. Huone oli täynnä siveltimiä, maaleja, mallinukkeja ja kankaita. Miten hän ei ollut huomannut tätä kaikkea edellisenä päivänä! 

 

Tilda ei voinut olla hymyilemäti hieman. Huone ei näyttänyt siltä, että Noel istuisi siellä iltaisin ompelemassa kukkamekkoja tai maalaamassa taivaanrantaa. Oikeastaan talossa ei ollut mitään kummallista, Noel ei vain näyttänyt kuuluvan sinne pitsiröyhelöiden ja kukkaistutusten sekaan. 

 

Laskeuduttuaan vielä yhden kerroksen alemmas Tilda löysi ulko-oven, johon koputteli pari kertaa ja astui sisään. Tämä näytti jo vähän enemmän paikalta, jossa Noel voisi asua! Tilda huhuili varovasti Noelia, mutta vastausta ei kuulunut. 




 

Tilda istuutui keittiön pöydän ääreen odottamaan. Ei hän viitsinyt alkaa vieraassa talossa tonkia toisen jääkaappia, vaikka hänestä tuntui, että hän voisi hyvin pian haukata vaikka palasen pöytäliinasta pahimpaan nälkäänsä. Pöydällä oleva teekuppi oli vielä puolillaan kuumaa teetä, joten ei talon omistaja kuitenkaan kaukana voinut olla. 




 

Hetken kuluttua ovi kolahtikin lupaavasti ja Noel asteli keittiöön säikähtäen vaiti pöydässä istuvaa Tildaa. Hän oli arvellut, ettei Tilda nukkuisi enää kovin pitkään ja hakenut vihannesmaalta heille syötävää. 

-Täällä ei tänään ole tämän kummempaa tarjoilua, kun en arvannut saavani vieraita, Noel pahoitteli ja laski lautasellisen salaattia tytön eteen pöydälle. 




 

Tildaa se ei haitannut yhtään! Hän oli erittäin onnellinen siitä, että sai edes jotain syötävää. Johtui se sitten Noelin kasvattamista vihanneksista tai hirveästä nälästä, salaatti maistui taivaalliselta. 

 

Syötyään lautasen tyhjäksi Tilda nousi pöydästä ja kiitti ruoasta ja lepopaikasta. Hän ei viitsinyt jäädä taloon kauemmaksi aikaa Noelin riesaksi, hänellä kun näytti olevan muutenkin tarpeeksi tekemistä talon ja ruoanhankinnan kanssa ilman että hän alkaisi vielä teini-ikäisen holhoojaksikin. 

 

  

Noel mietti hetken ja käveli sitten Tildan luo.

-Oikeastaan... ajattelin että olisi kiva jos jäisit tänne asumaan, hän sanoi ujosti ja haroi hiuksiaan.

 

Tilda jäi tuijottamaan Noelia ja miettimään ehdottiko hän sitä tosissaan. Toisaalta täällä oli ihan mukavaa asua ja jos Noel kerran otti hänet mielellään asumaan taloonsa, niin ehkä olisi järkevää jäädä. Ei hänellä kuitenkaan olisi varaa vuokrata omaa asuntoa ja tuskin alaikäistä edes otettaisiin vuokralaiseksi, eikä hän kovin montaa yötä kestäisi sillan allakaan nukkua, eikä varsinkaan homeisissa halleissa, joihin kävelee väkeä sisään säikyttelemään häntä hengiltä!

 

-Hyvä on, se olisi todella... mahtavaa!, sai hän viimein sanottua. Noel hymyili vähintään yhtä onnellisena kuin Tilda, oli mukavaa saada taloon elämää ja juttuseuraa. 

 

 

-Voit jäädä asumaan yläkerran huoneeseen. Nukun itse mielummin pimeässä kellarissa. Siellä tosin on kerrossänky, joten voit sielläkin nukkua, mutta ehkä haluat omaa rauhaa.

Tilda nyökkäsi Noelille leveä hymy kasvoillaan. Hän oli jo ehtinyt ihastumaan yläkerran ikkunasta aukeavaan näkymään ja nyt hän voisi katsella sitä jokaisena iltana ennen nukahtamista ja jokaisena aamuna herättyään!




 

-Nyt kun kerran olemme kämppiksiä, olisi kiva tietää sinusta jotain, Noel aloitti, kuten vaikka miten päädyit tähän kaupunkiin, en muista nähneeni sinua ennen täällä? Noel yritti kysyä kysymyksen mahdollisimman vähän syyttävään sävyyn, mutta hän huomasi Tildan ilmeen muuttuvan.
-Anteeksi jos olen utelias, minä vain..., hän lisäsi kiireesti.

-Ei, ei se mitään! Et varmasti halua mitä tahansa ventovierasta tänne asumaan. En oikein pystynyt enää asumaan kotona, minun oli pakko lähteä...

 

Tildaa harmitti hänen ympäripyöreä vastauksensa, Noel olisi varmasti kuullut mielellään lisää. Ja olisi ollut helpottavaa kertoa kaikki jollekin! Tilda ei kuitenkaan uskaltanut kertoa sen enempää, ettei hän itse tai Noel joutuisi vaaraan. Sitä parempi, mitä vähemmän kukaan tiesi hänestä. 

 

Tilda istuutui lammen rantaan pehmeälle nurmikolle ja katsoi puiden välistä kauas horisonttiin. Hänellä oli ollut todella onnea matkassa, kun Noel oli löytänyt hänet ja tarjonnut asuinpaikkaa pienestä mökistään. Oikeastaan hänellä oli ollut uskomaton tuuri koko pakomatkan ajan. Niin monta kertaa hän oli ollut aivan varma kuolevansa siihen paikkaan, mutta hän oli selvinnyt tänne asti. Ja hän tulisi jatkossakin selviytymään, vaikka sitten äitinsä takia. Hän oli äidilleen velkaa sen, että hän selviytyisi elossa tästä taistelusta. 

 

Nyt kun kaikki tuntui olevan hyvin hän alkoi muistaa asioita edellisestä elämästään, elämästä ennen huolia ja murheita. Hän oli ollut menossa esiintymään kaupungin teatteriin parin kuukauden päästä baletin pääesiintyjänä. Koko kaupungin olemassaolosta ei ollut enää varmuutta, mutta baletin kipinä oli säilynyt Tildan sisällä. Hän nosti tottuneesti kätensä ylös millilleen siihen kohtaan, kuin häntä oli opetettu...

 

...ja nautti täysin siemauksin ainoasta edellisestä elämästä säilyneestä asiasta, jota kukaan ei veisi häneltä pois.

Keskuspuiston kulmassa majailee nyt siis kauneussalonki, jätskibaari ja tavallinen baari. 




Karseen lasikupolin tilalle tuli viihtyisä puisto... 



...jonne kelpaa mennä kävelylle suihkulähteiden...



...ja kukkien keskelle! 



--



Kirjakahvilaa tuli aiemminkin näytettyä, mut tässä vähän lisää vielä! 




Ja ulkoa päin. 




Hmm, salaperäinen itse rakennettu talo, joka ei mikään hirmusen kaunis ole ulkoapäin... 




Pieni vilautus talon sisällöstä...





Ja toinenkin...



Kuntosalin sisätiloja. 



--



Allas jatkuu ulkona. 




Ja kuva vähän kauempaa! Pensasaidan ja aidan lisäsin itse. :)




Ja tässä vielä uusi kuva pienestä baarista nyt kun tyylinluonti taas suostu yhteistyöhön!



Tässä kaupungissa niitä baareja riittää! Tässä toinen vähän erikoisempi tapaus. En rakentanut ite mut muokkasin aika paljon. Tiloja löyty oikeesti vain alakerrasta, mut halusin oleskelutilat mieluummin ylös. :)



Ja tältä ne sit näyttää!



Ja tältä! Tältä puolelta löytyy myös tanssilattia.



Tämä kuva on rakennuksen alakerrasta, jossa on vessat ja hissit.



Vielä löytyy kaupungista söpöjä puutalojakin!



Kaupungin laitamilla on kylpylä...



Siellä myös lapset viihtyvät! Tämän latasin myös, mutta se tuli peliin jotenkin viallisena, joten edellisen kuvan taustalla näkyvät altaat oli jäljellä, mut muuten rakensin itse.



Kulttuuria kaupunkilaisille; taidemuseo!



Taidetta...



Ja lisää taidetta...




Kaupungin vanha oopperatalo.



Leffateatteri koki pienen pihanuudistuksen...



...ja uusi oopperatalo sai uudet maalit seiniinsä! Itse asiassa katon valkoisen kuvion hävitin vielä myöhemmin.



Lähikuvaa!



Stylistin talo ja jätskikauppa saivat myös uutta väriä pintaansa, kun edellinen valkoinen pomppasi liikaa silmille.




Hmm, tämmösenkin rakensin...




Miten nää vois liittyy tarinaan, kun näillä ei ole mitään tekemistä tutun pahispoppoomme kanssa...?



Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, karttakuva! Kerrostaloja jäi edelleen muutama, mutta ei ole enää ihan niin suurkaupunkimainen kuin alunperin! :)

      *        *        *

Lista rakennusten latauspaikoista:

Noelin talo
Kaupungissa olevia asuintaloja ja täällä lisää

Limenan äiti ja taapero-Limena.

Saan yleensä lasten nimiin inspiraation joltain oikealta henkilöltä tai hahmolta tai kirjaston poistomyynnistä ostamastani kirjasta, jossa on lapselle 7000 nimiehdotusta eri puolilta maailmaa. Limenan lapsista Audrey tuli yllätys yllätys kuuluisalta näyttelijältä, Adina, Inga ja Iines kirjasta, Ingrid aikoinani katsomastani Teinidracula-tv-sarjasta (oli tosi hyvä! :P ) ja Cira myös siitä samasta kirjasta, mutta myös sen takia juuri Cira, kun se muistuttaa omaa nimeäni, ja on lyhyt ja räväkkä, jollaista Cirasta jo kaavailin ennen hänen syntymäänsäkin! :D

Vanhuksena voi olla toisinaan vähän höppänä, erehdyksessä saattaa vaikka haudata lapsenlapsensa keskelle pihanurmea!



 

 

Tildasta oli ihanaa herätä ennen muita, kun talo oli aivan hiljainen. Hän kuunteli lusikan kilinää lautasta vasten, ulkoa kuuluvaa lintujen laulua ja talon vieressä virtaavan joen kohinaa. Ei tappelevia pikkuveljiä eikä Theaa juoruamassa korvan vieressä tyhjänpäiväisiä juoruja. Rauhallinen aamiainen oli oiva rentoutuskeino ennen kiireistä koulupäivää.

 

 

 

Jonas aloitti päivänsä usein kylvyllä, ja siinä hänellä oli isosiskonsa kanssa samat tavat. Hänelle ei riittänyt kylmä pikasuihku aamutuimaan, vaan hän oli valmis laittamaan herätyskellonsa soimaan varttia aikaisemmin kuin veljensä, jotta hän saisi polskia rauhassa  kuplien keskellä hieman pidempään. 

 

 

 

Joalle aamuja tärkeämpiä olivat illat. Silloin oli aika riehua ja leikkiä, läksyt ehti hutaista valmiiksi aamullakin!

 

 

 

Varmistettuaan Joan ja Jonaksen heräämisen Tilda meni normaaliin tapaansa puutarhan huvimajaan harjoittelemaan balettia. Aika ennen koulua ei saanut olla pelkkää haaveilua puurolautasen äärellä, pitihän hänen myös herätellä itsensä, ja se onnistui parhaiten piruettien pyörinnässä!

 

 

Tilda oli ollut lapsesta saakka baletin lumoissa ja hän oli jo taitava tanssija. Hän kävi baletissa monena iltana viikossa, koska hän toivoi vielä elättävänsä itsensä tanssimisella muutaman vuoden päästä. Tildan opettaja olikin jo kaavaillut ryhmälle ensimmäistä isoa esiintymistä kaupungin teatterissa ja päärooliin pääseminen vaatisi vielä tiukempaa harjoittelua. 

 

 

Thea käyttäytyi enemmän normaalin teinin lailla, hän painoi mieluummin herätyskellon torkku-painiketta kymmenen kertaa ennen heräämistään, kuin lähti pomppimaan alusvaatteisillaan pihalle kalseaan aamuilmaan kukonlaulun aikaan. 

 

 

 

Thea kyllä kovasti yritti aina herätä ajoissa, mutta usein hänen päästessään sängynreunalle istumaan, varpaat koskettivat jääkylmää puuparkettia ja hän vetäisi ne äkkiä takaisin sänkyyn ja kellahti kyljelleen pehmeälle patjalle. Siitä ei enää malttanut nousta ylös, ei ennen kuin oli ihan pakko!

 

 

 

Kymmenen torkkua alkoi olla kriittinen raja, joten Thea hyppäsi sängyltään unenpöpperössä istumaan pienelle sammakkopallilleen. Siinä oli aina hyvä pukea vaatteet päälle, koska seisaaltaan se ei olisi onnistunut. Thea oli pari kertaa yrittänyt, mutta juuri heränneenä ei tasapaino oikein pitänyt ja tuloksena oli ollut vain kipeitä mustelmia. 

 

 

 

Thean vaihtaessa yöpukua vaatteisiin, alkoi Tilda olla lähtövalmis. Hän oli vielä jumppatuokionsa jälkeen käynyt suihkussa ja laittanut itsensä kauniiksi. Nyt Tilda oli valmis lähtemään kouluun, jonne hän meni mieluummin polkupyörällä rauhassa, kuin hälyisessä koulubussissa, joissa kävi armoton kuiskutus joka kerta, kun joku nousi bussiin. Teinin oli tärkeää tietää viimeisimmät juorut kaikista luokkatovereistaan! 

 

 

 

Tildaa ei juorut paljon kiinnostaneet, mutta Thea rakasti niitä! Hänestä oli hauskaa urkkia toisten elämää juorujen avulla, vaikka hän tiesi, että muut juorusivat hänestä aivan yhtä paljon, kuin hän muista. Siksi Thea kulkikin nyt bussilla kouluun, eikä Tildan kanssa polkupyörällä, kuten lapsena. 

 

 

 

Koulupäivän jälkeen Jonas teki ahkerasti läksyjä. Ei ollut kiva, kun ne veivät aikaa leikiltä, mutta toisaalta Jonaksesta oli hauskaa tehdä läksyjä ja oppia uutta. 

 

 

 

Tytöt olivat jo tehneet niin monena vuonna läksyjä, että heistä siinä ei ollut enää mitään hauskaa! Se oli kuitenkin välttämätön paha, joka piti hoitaa. Läksyillä pelasti arvosanassa paljon, jos tunneilla oli parempaa tekemistä, kuin vastailla opettajan kysymyksiin. 

 

 

 

Kun Jonas sai läksyt tehtyä, hän meni Joan kanssa puumajaan leikkimään. Naapurin vanha mies oli ehdottanut Aatolle, jos hän voisi rakentaa pojille sellaisen pihapuuhun. Aatto osasi kyllä kirjoittaa, mutta nikkaroimisessa hänellä oli peukalo keskellä kämmentä, joten hän oli ottanut tarjouksen iloisena vastaan. 

 

 

 

Pojilla oli mennyt monta iltaa mukavasti miestä autellessa ja majan valmistuttua he olivat käytännössä asuneet majassa. Vaikka perheen talokin oli iso, majassa sai olla oikeasti rauhassa. Jännimpiä leikkejä ei keskeyttänyt isosiskon maratonpuhelu kaverille viereisessä huoneessa tai äidin halu imuroida juuri nyt. Majaan ei päässyt kukaan ilman lupaa!

 

 

 

Thea ja Tilda kaipasivat myös omaa rauhaa ystäviensä kanssa, mutta he löysivät sen ennemmin porealtaasta kuin puumajasta. Heidän ystäväporukkansa vietti mieluiten aikaa heidän luonaan, muut kun asuivat pienissä taloissa, joissa huone jaettiin sisarusten kanssa, joten rauhallista paikkaa oli vaikeaa löytää, elleivät vanhemmat sitten olleet pois kotoa. 

 

 

 

Päivän puheenaiheena olivat tanssiaiset. Koululla oli perinteenä järjestää oikeat tanssiaiset koulussa alottaneille, jotta ihmiset tutustuisivat toisiinsa paremmin. Parien etsintä kävi vilkkaana ja sitäkin vilkkaampana kulkivat tiedot pariehdokkaista. Kukaan ei vielä tiennyt toisistaan kovin paljon, elleivät he sitten olleet peruskoulusta tuttuja, eikä sitä nyt ihan ketä tahansa viitsinyt parikseen pyytää. Taustat oli selvitettävä huolella!

 

 

 

Saga oli pyytänyt tyttöjä olemaan valmiina lähtemään kaupungille vielä illalla. Hänellä oli yllätys heille, he menisivät ostamaan tanssiaispuvut valmiiksi ennen kuin kaupat olisivat tyhjinä muiden sännätessä valitsemaan omiaan. 

 

 

 

Kaupungissa ei kovin montaa vaatekauppaa ollut ja Thea ja Tilda saivat olla todella tyytyväisiä isovanhempiensa perintöön, jonka vuoksi he saivat valita mekkonsa parhaasta liikkeestä. Totta puhuen tämän lisäksi kaupungissa oli vain yksi vaatekauppa, eikä siellä ollut kummoisetkaan valikoimat. 

 

 

 

Todennäköisesti kaupungin jokainen teini haki täältä tanssiaismekkonsa, mutta se oli eri asia, kuinka näyttävään pukuun kenelläkin oli varaa. Thea mittaili vartaloaan peilistä tyytymättömänä ja totesi tarvitsevansa ainakin sata kerrosta tylliä ja röyhelöä ollakseen jonkin muotoinen! 

 

 

 

Ja sen hän myös sai! Kaupassa töissä oleva stylisti oli etsinyt tytöille mitä ihanimmat prinsessamekot varastosta ja hän hurrasi itsekin aikaansaannokselleen. Tanssiaisiin oli vielä aikaa, mutta Thealle ja Tildalle oli jo tehty koekampauksetkin valmiiksi. Enää puuttui parit!

 

 

 

Siskokset halasivat toisiaan onnellisina. He olisivat näiden mekkojen kanssa varmasti tanssiaisten kauneimmat tytöt, ellei sitten koko maailman kauneimmat tytöt! 

 

 

 

Sillä aikaa kotona oli täysi sota päällä- nimittäin tyynysota! Aatto oli sulkeutunut työhuoneeseensa kirjoittamaan paria artikkelia ja pojille oli jäänyt koko talo käyttöön, eikä kukaan ollut vahtimassa! 

 

 

 

Tyynysota loppui kuitenkin lyhyeen Thean ja Tildan astuessa ovesta sisään perässään Saga, joka katsoi poikia varsin tuimasti. Tytöt halusivat heti kokeilla miltä heidän pukunsa näyttävät tanssiessa ja soimaan jääneet lastenlaulut saivat kelvata musiikiksi. Joa ja Jonas hämmästelivät siskojaan, joilla oli niin isot mekot, että niiden alle olisi voinut tehdä toiset majat! 

 

 

 

Kohta tanssi vei kaikki mukanaan ja pojatkin innostuivat heilumaan musiikin tahdissa. Heillä oli todella hauskaa, Jonas jo uhkaili tanssivansa koko yön isosiskojensa kanssa! 

 

 

 

Lopulta kuitenkin väsymys voitti ja Saga tuli patistamaan poikia hammaspesulle ja nukkumaan. He ehtisivät tanssia huomenna lisää, mikäli tytöt eivät jäisi koulun jälkeen parinsaalistusretkelle kovin pitkäksi aikaa! 

 

 

 

Kohta pojat olivat jo nukkumiskunnossa ja molemmat kaatuivat väsyneinä petiinsä miettien päivän hurjia seikkailuja toivoen, että seuraava päivä olisi yhtä jännittävä! 

 

 

 

Lasten lähdettyä aamulla kouluun Saga pääsi viettämään vapaapäiväänsä. Lawrence oli hetkeä aiemmin soittanut ja kysynyt voisiko hän tulla pitkästä aikaa kylään ja nyt hän seisoi jo oven takana soittamassa ovikelloa. 

 

 

 

Saga tervehti iloisesti vanhaa ystäväänsä, kuinka tässä olikaan vierähtänyt niin pitkä aika ilman että he olivat nähneet? Saga lähti jo kävelemään kohti keittiötä kysyen, ottaisiko Lawrence mieluummin kahvia vai teetä, kun Lawrence alkoi toppuutella, ettei häntä varten tarvinnut alkaa kahvia keittämään. Saga naurahti ja sanoi keittävänsä kuitenkin itselleen kahvit, joten samalla vaivalla Lawrencekin saisi kupposellisen. 

 

 

 

Sagan kääntyessä takaisin kohti keittiötä Lawrence huomasi tilaisuutensa tulleen. Nyt ei olisi aikaa jänistää. Hän keräsi kaiken rohkeutensa, unohti missä oli ja kenen kanssa keskittyen vain tehtäväänsä- aivan kuten hänelle oli opetettu- ja iski puukon suoraan Sagan selkään. 

 

 

 

Saga ei ehtinyt ajatella, mitä juuri oli tapahtunut, kun hän jo horjahti iskun voimasta ja Lawrence kaatoi hänet lattialle. Saga yritti turhaan rimpuilla vastaan, Lawrence oli liian voimakas ja selästä säteili lamaannuttava kipu kaikkialle. 

 

 

 

Sinä hetkenä Saga tajusi, kenen kanssa oli ollut tekemisissä kaikki nämä vuodet. Mustat nahkahanskat. Alienor oli kertonut hänelle tarinoita ajastaan järjestön vankina. Kaikilla oli ollut mustat nahkahanskat, jotka  nitisivät inhottavasti ja tuntuivat ihoa vasten kylmiltä ja kuolleilta. Sieppaajien kosketus ei ollut ollut ikinä lohduttava ja lämmin, kuten toisen ihmisen kosketus. Alienor oli monet kerrat miettinyt, olivatko hanskat vain tunnusmerkki, vai estivätkö ne jälkien jäämisen ja suojasi vankien kynsiltä ja hampailta, vai oliko niillä ollut myös psykologinen tarkoitus.

 

 

 

Oli tarkoitus mikä tahansa, Saga jäykistyi kauhusta ajatusten risteillessä päässä, ihan vain pieneksi hetkeksi, mutta se oli tarpeeksi pitkä aika Lawrencelle. Hän iski puukkonsa toisen kerran Sagaan. Saga huusi tuskasta ja pelosta ja vilkaistessaan Lawrencea hän näki miehen kasvoilla vilahduksen katumusta, mutta hetkessä kasvot olivat muuttuneet taas julman ilmeettömiksi.

 

 

 

Lawrence tiesi iskeneensä puukon tällä kertaa oikeaan paikkaan, joten hän istui tyynen rauhallisesti tuolille odottamaan. Hänen oli turha tuhota järjestön tutkimusruumista enää enempää. Jos Saga jostain syystä livahtaisi hänen ohitsensa ja lähtisi karkuun, ei hän pääsisi postilaatikkoa pidemmälle, kun hän jo lyyhistyisi maahan. Lawrence katsoi Sagaa ja mietti. Hän voisi selittää kaiken, olivathan he ystäviä, mutta Saga tiesi varmasti kertomattakin. Hän oli ollut niin monta vuotta koulutettavana tätä hetkeä varten, joten nyt hän aikoi vain nauttia näystä. Lawrence oli rakastanut Sagaa lapsesta asti, mutta Saga oli valinnut toisen. Tämän hetken Saga olisi kuitenkin hänen armoillaan, hän päättäisi elämästä ja kuolemasta. Lawrence ei voinut saada Sagaa tämän pidemmäksi aikaa, joten oli oikea ratkaisu viedä hänet pois muiltakin, eikä palkkiokaan siitä hyvästä ollut turhan pieni. 

 

 

 

Tilda oli herännyt alakerrasta kuuluvaan huutoon ja tullut vilkaisemaan, mitä siellä tapahtuu. Hän oli saanut päivän vapaaksi, kun hän oli luvannut mennä illaksi tanssiaisten suunnitteluryhmään. Portaikon yläpäästä häntä kohtasi näky, joka sai hänen henkensä salpautumaan. Mitä hänen äitinsä teki maassa vuotaen verta ja miksi Lawrence istui vieressä, eikä tehnyt mitään? Veriroiskeet Lawrencen kasvoissa eivät paljon jättäneet arvailun varaan... 

 

 

 

Saga oli huomannut yläkerrassa liikettä ja katsahtanut varovasti siihen suuntaan. Sen jälkeen hän oli kääntänyt päänsä Lawrencesta poispäin ja muodostanut huulillaan kaksi sanaa: "järjestö" ja "pakene". Tildan ei tarvinnut kuulla sen enempää, kun hän jo tiesi olevansa hengenvaarassa, niin paljon oli isoäiti hänenkin kuultensa muistellut. Tildan sydän hakkasi rinnassa niin, että sattui ja veri kohisi korvissa. Tilda otti seinästä kiinni, jotta jalat eivät menisi alta ja veti syvään henkeä rauhoittaakseen itsensä. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa ja juosta pelastamaan äitinsä, mutta siinä hän menettäisi vain oman henkensä. 

 

 

 

Tilda keräsi kaikki voimansa, niin henkiset kuin fyysisetkin ja käveli huterasti hänen ja Thean huoneeseen. Äsken hän oli herännyt täältä aurinkoiseen aamuun, valinnut mukavat vaatteet ja lähtenyt keittämään puuroa. Nyt hänen pitäisi ottaa mukaansa kaikki tarpeellinen ja jättää tämä huone ja koko koti. Tänne ei olisi enää palaamista. Kun järjestö huomaisi, etteivät lapset palaakaan koulusta kotiin suoraan ansaan, he jättäisivät jonkun odottamaan. Tilda päätti olla ottamatta turhaa taakkaa mukaansa ja veti yllensä vain lämpimiä vaatteita ja vanhan takkinsa. 

 

 

 

Tilda käveli päättäväisesti yläkerran läpi vanhempiensa makuuhuoneeseen ja yritti miettiä jotain muuta, kuin kaikkia muistoja, jotka jäisivät tänne ja ennen kaikkea hänen äitiään, joka teki kuolemaa alakerrassa. Nyt oli vain päästävä pois täältä mahdollisimman nopeasti, eikä siihen ollut muuta tietä, kuin parveke. 

 

 

 

Otettuaan makuuhuoneen kirjahyllystä kirjan sukunsa historiasta hän avasi äänettömästi parvekkeen oven ja kiipesi parvekkeen aidan yli yrittäen olla miettimättä, kuinka korkealla oli. 

 

 

 

Tilda yritti unohtaa karmean tilanteen niin tehokkaasti, että häntä alkoi melkein hymyilyttää. Miksi ihmeessä hän oli pakenemassa omasta kodistaan keskellä kirkasta päivää toisen kerroksen parvekkeen kautta? Ennen kun hän muistaisi taas liikaa, hän päästi irti ja hyppäsi.

 

 

 

Alastulo ei ollut kovinkaan sulava, mutta onnekseen Tilda ei saanut muuta kuin naarmuja käsiinsä. Ne kuitenkin unohtuivat saman tien, kun hänen mieleensä palasi kuva hänen äidistään, joka yltä päältä veressä aneli häntä pakenemaan. 

 

 

 

Varmistuttuaan, ettei heidän kotinsa liepeillä oleskellut vartijoita tai muita vastaavia Tilda lähti juoksemaan kohti kaupungin keskustaa ja hän todella juoksi koko matkan. Keskuspuiston liepeillä hänen täytyi kuitenkin hidastaa vauhtia. Hänen mielessään pyörivät aamun tapahtumat, mutta muut ihmiset näkivät vain auringonpaisteen ja puistossa leikkivät lapset, eikä Tilda halunnut herättää heidän huomiotaan juoksemalla kuin hirviö olisi hänen perässään. 

 

 

 

Kun Tilda pysähtyi ja ensimmäistä kertaa mietti, mitä hän tekisi, muisti hän muut perheenjäsenet. Hän soitti isälleen ja käski hänen hakea pojat koulusta ja lähteä pois. Sen jälkeen hän lähetti tekstiviestin Thealle ja käski hänen lähteä koulusta heti. Yksi tietty sana sai molemmat ymmärtämään, että on tosi kyseessä. Tilda vain toivoi sydämensä pohjasta, että Thea pystyisi lähtemään luokkahuoneesta sanomatta sanaakaan ystävilleen ja jättämään heidät ikuisesti. 

 

 

 

Tilda ei ollut varma, minne hänen pitäisi nyt mennä. Vaarallisin tilanne oli nyt ohitse, hän oli ihmisten keskellä turvassa. Hänen pitäisi kuitenkin iltaan mennessä olla poissa täältä, silloin hänet voitaisiin helposti siepata kadunkulmasta auton kyytiin ilman että kukaan ehtisi auttamaan häntä. Hän oli jo hyvästellyt kotinsa ja nyt oli aika hyvästellä läheiset. Tilda heitti ainoan yhteydenpitovälineensä, kännykkänsä, kaupan edessä olevaan hedelmäkojuun, ettei häntä jäljitettäisi ainakaan sen avulla. 

 

 

 

Tilda jatkoi matkaansa kaupungin syrjäseutuja kohti. Siellä oli yksi linja-autopysäkki, josta häntä ei ehkä etsittäisi, sen olemassaolostakaan kun eivät kaikki kaupunkilaiset tienneet. Matkan varrella hän kävi Zinaidan luona, hänenkään ei olisi enää turvallista asua täällä. Pöydällä näytti olevan ruoka ja ruokailuvälineet valmiina, mutta ketään ei näkynyt. Aatto oli ehkä jo varoittanut heitä ja he olivat lähteneet samantien vauvansa kanssa pakoon. 

 

 

 

Ilta alkoi jo hämärtyä, kun Tilda asteli Zinaidan pihalta pois. Toisaalta pimeyden turvin olisi helpompi liikkua, mutta järjestö oli jo varmasti laittanut etsijöitä liikkeelle. Tildan täytyisi liikkua mahdollisimman nopeasti, mutta katsoen tarkasti joka suuntaan valmiina juoksemaan henkensä edestä. 

 

 

 

Kuin ihmeen kaupalla edes yhtään autoa ei ajanut Tildan ohitse hänen kävellessä pysäkille. Tilda tunsi olonsa helpottuneeksi, kun määränpää häämötti edessäpäin. Vielä hän ei ollut turvassa, mutta hän oli päässyt jo näin pitkälle. Enää tarvittaisiin linja-auto, joka veisi hänet kauas pois täältä, kauas pois kodista ja perheestä. 

 

 

 

Tilda istahti pysäkin puiselle penkille ja hengähti syvään. Tämä oli päivän ensimmäinen hetki, kun hän sai olla rauhassa miettimättä, minne seuraavaksi säntäisi. Hän yritti rauhoittua ja miettiä mielessään iloisia asioita, mutta päivän tapahtumat puskivat pintaan mielen syövereistä. Olikohan hänen perheensä päässyt turvaan? Minne he olivat menneet ja näkisikö Tilda heitä enää koskaan? Minne hän itse oli menossa? Tildahan oli vasta kuudentoista, miten ihmeessä hän pärjäisi yksinään... Olisiko hänen sittenkin pitänyt rynnätä pelastamaan äitinsä ja mennä hänen mukanaan, minne ikinä järjestö heidät olisikaan vienyt... Olisi siellä ainakin saanut ruokaa ja katon päänsä päälle...

 

 

 

Lämpötila oli tippunut auringon laskiessa ja Tildaa alkoi jo paleltaa. Hänellä ei ollut tietoakaan siitä, koska seuraava linja-auto tulisi ja minne se olisi menossa. Hän ei voisi jäädä istumaan ja odottamaan koko yöksi, mutta ei hänellä ollut mitään paikkaakaan, minne mennä yöksi. Viereisellä suo-alueella oli toki autioita mökkejä, mutta Tilda ei todellakaan halunnut mennä sinne yksin pimeällä. 

 

 

 

Tilda nousi nopeasti seisomaan, kun hän oli näkevinään auton valot mutkan takana. Jostain syystä auto kuitenkin pysähtyi puiden taakse ja Tilda kuuli ovien pamahtavan kiinni. 

 

 

 

Kun Tilda oli huomannut kahden miehen tulevan pysäkkiä kohti, hän oli hiipinyt nopeasti pysäkin taakse. Hän ei olisi ehtinyt juosta äänettömästi tarpeeksi kauas metsään piiloon, joten hän päätti piiloutua pysäkin vieressä olevien roskatynnyreiden sisään, vaikka niiden haju ei ollutkaan kovin houkutteleva. 

 

 

 

Ennemmin Tilda kesti hetken aikaa oleskelun kuvottavien roskatynnyreiden sisällä, kun antoi noiden miesten löytää hänet. Miesten, joilla oli mustat nahkahanskat. Vaikka hän vain hetki sitten oli miettinyt olisiko järjestölle antautuminen ollut mukavampi vaihtoehto, nyt hän tiesi tehneensä oikean päätöksen paetessaan. Miehistä ja heidän puheistaan oikein huokui halveksunta alieneita kohtaan. Tilda oli heille vain karannut koe-eläin, jolla ei olisi väliä saataisiinko hänet takaisin elävänä vai kuolleena, kunhan hän ei jäisi maapalloa saastuttamaan olemassaolollaan. 

 

 

 

Vaaleampi mies jakeli käskyjä toiselle miehelle kyllästyneellä äänellä. He olivat koko päivän kolunneet kaupunkia lävitse muiden kanssa, eikä jälkeäkään ollut löytynyt. Ei keskustasta, eikä syrjäseuduilta. Ehkä karkulaisperhe oli majoittunut suolla olevaan taloon ja odotteli siellä järjestön häipymistä. Siinäpähän odottelisivat, seuraavaksi oli vuorossa suon piiritys ja jokaikinen talo sytytettäisiin palamaan, kunnes jostain juoksisi alieneita ulos. Sen jälkeen heistä tulisi reikäjuustoja, tänä yönä ei ammuksia säästeltäisi! Olisipahan kaupunginjohtajakin tyytyväinen päästessään kertaheitolla eroon suolla majailevista kulkureista...

 

 

 

Tildasta alkoi tuntua siltä, että hän ei ikimaailmassa selviäisi pois täältä. Hänen teki mieli haukkoa henkeään sydämen pamppaillessa tuhatta ja sataa ja toisaalta oksentaminenkaan ei ollut kaukana. Tildan onneksi toinen miehistä käski apulaisensa pois pusikosta hetken kuluttua ja he alkoivat tekemään lähtöä. He eivät halunneet jäädä paitsi aamuyön teurastajaisista...

 

 

 

Tilda odotti aivan liikkumatta roskatynnyrissään vielä puoli tuntia miesten lähdön jälkeen. Häntä pelotti, että jompikumpi olisi jäänyt vielä kulman taakse odottelemaan toisen kaasuttaessa autolla hämäyksen vuoksi pois. Kun Tilda ryömi takaisin raikkaaseen ulkoilmaan, ei hän kuitenkaan nähnyt ketään, vaikka kuinka tarkasti yritti katsoa ympärillään valkenevaa maisemaa. 

 

 

 

Tilda jäi vielä hetkeksi istumaan tynnyreiden suojiin. Hän haisi vanhoille jätteille, jalat olivat puuduksissa ja pistelivät, eikä hän ollut syönyt yli vuorokauteen. Olo oli aivan hirveä, mutta silti hän piti itsensä kasassa ja keskittyi tarkkailemaan metsänreunaa, valmiina hyppäämään esille, jos linja-auto tulisi. 

 

 

 

Ensimmäinen linja-auto tuli vasta aamun valjettua. Sinä aikana Tilda oli ehtinyt hieman tuulettaa vaatteistaan hajuja pois. Hän oli myös käynyt katsomassa metsän puolella, olisiko siellä mitään syötäväksi kelpaavaa, mutta ei hän ollut löytänyt kuin muutaman marjan. Nyt Tilda kuitenkin heilutti iloisena bussille, jonka keulassa luki vieraan kaupungin nimi. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan sen nimisestä kaupungista, mutta tärkeintä oli päästä täältä pois. Pian järjestö huomaisi, ettei suolta löytynyt yhtäkään Starberryä,ja he ehkä laajentaisivat etsintänsä naapurikaupunkeihin. Siihen mennessä oli parasta olla todella kaukana! 

 

 

 

Samaan aikaan Starberryjen talossa pitkä yö oli ohitse. Saga oli sinnitellyt mahdollisimman pitkään istuen rauhallisesti lattialla, sanomatta sanaakaan. Hän oli toivonut ihmeen tapahtuvan, kuten oli käynyt hänen vanhemmilleenkin. Ehkä joku olisi saapunut avuksi tai Lawrence olisi päättänyt sittenkin pelastaa hänet. 

 

 

 

Niin ei kuitenkaan käynyt. Vain hetki sitten Saga oli vetäissyt vaivalloisesti viimeisen henkäyksensä, ennen kuin oli kaatunut lattialle sulkien hitaasti silmänsä. Lawrence katseli hetken Sagaa, joka lipui pois tästä maailmasta. Hän odotti kyyneleitä tai surua, jotain, mutta hän ei kyennyt tuntemaan mitään. 

 

 

 

Kun Sagan ruumis haettiin pois, Lawrence totesi olevansa nyt yksi järjestön parhaista palkkamurhaajista, ja tämän jälkeen hänelle myös maksettaisiin erittäin hyvin. Ehkä hän muuttaisi tähän taloon asumaan, jotta voisi muistella loppuelämänsä tätä täydellistä perhettä, jonka hän tuhosi. Ensin hänen olisi tosin päätettävä, asettuisiko hän Twinbrookiin asumaan ja tekemään pieniä keikkoja, vai ottaisiko hän vastuulleen viimeistenkin Starberryjen hävittämisen, jonka jälkeen hänen ei tarvitsisi tehdä enää päivääkään töitä...